Ilmakuva Karkun keskustasta.
Kaikki Sastamalan vireillä ja nähtävillä olevat kaavat löytyvät tältä sivulta. Voit antaa mielipiteen kaavaluonnoksesta ja muistutuksen kaavaehdotuksesta nähtävilläoloaikana postitse osoitteella PL 23, 38201 SASTAMALA, sähköpostitse osoitteella sastamala@sastamala.fi tai sivun alla olevalla lomakkeella.

Kaavaprosessin kulku

Asemakaavat

Asemanseudun asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa vanhentunut asemakaava vastaamaan yhdyskunnan nykyisiä tarpeita ja kaupungin strategisia päämääriä. Tarkoituksena on mahdollistaa asemanseudun kehittyminen liikenteen solmukohtana ja ajantasaistaa alueen asemakaava vastaamaan rakennuskannan suojelutavoitteita rautatieaseman valtakunnallisesti arvokkaassa kulttuuriympäristössä sekä säilyttää keskustakuva rikkaana ja ajallisesti moninaisena.

Luonnos

Asemanseudun asemakaavan muutoksen ensimmäinen luonnos hyväksyttiin nähtäville teknisen lautakunnan kokouksessa 28.1.2016 § 4. Luonnosvaihtoehtoja oli nähtävillä kaksi. Koska ensimmäisestä luonnoksesta oli aikaa, selvityksiä tehtiin lisää ja muutokset siihen olivat verrattain suuria päätettiin laatia uusi luonnos. Toinen luonnos hyväksyttiin ympäristölautakunnan kokouksessa 10.9.2022 § 94 nähtäville laitettavaksi. Luonnos oli nähtävillä 18.9-21.10.2019.

A_007 Asemanseudun asemakaavan muutos selostus luonnos 5.9.2019

A_007 Asemaseudun asemakaavan muutos kaavakartta luonnos 5.9.2019

LIITTEET 1-8

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemanseudun asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma hyväksyttiin teknisen lautakunnan kokouksessa 26.6.2014 § 74 nähtäville.

A_007 Asemanseudun asemakaavan muutos OAS tarkistettu 5.9.2019

Yhteystiedot

Lisätietoja antaa Pinja Ahola kaavoitusarkkitehti puh. 040 5062520, pinja.ahola@sastamala.fi

Sastamalankadun varren asemaakaavan muutoksen tavoitteena on parantaa alueen asemakaavan toteuttamiskelpoisuutta ja edistää alueen täydennysrakentamista sekä liittymistä paremmin keskustarakenteeseen osoittamalla keskustaan soveltuvia uudisrakennuspaikkoja. Tarkoituksena on tarkistaa asemakaava ajanmukaiseksi ja säilyttää keskustakuva rikkaana ja ajallisesti moninaisena. Samalla tutkitaan myös alueen vanhojen rakennusten kaavallista suojelutarvetta.

A_092 Sastamalankadun varren Pikku Italian asemakaavan muutos on eriytetty alkuperäisestä A_009 Sastamalankadun varren asemakaavan muutoksesta luonnosvaiheesta lähtien.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Ympäristölautakunta on hyväksynyt 11.1.2022 § 5 Sastamalankadun varren asemakaavan muutoksen vireilletulon sekä asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville.

A_009 Sastamalankadun varren asemakaavan muutos OAS

Yhteystiedot

Lisätietoja antaa Pinja Ahola kaavoitusarkkitehti puh. 040 5062520, pinja.ahola@sastamala.fi

Suunnittelualue sijaitsee Sastamalantien luoteispuolella Karkuntien liittymän kohdalla, Karkun keskustaajaman läheisyydessä. Karkun teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos on sisältynyt Sastamalan kaupungin kaavoitusohjelman 2014–2015 käynnistettäviin asemakaavahankkeisiin ja sisältyy edelleen kaavoitusohjelmaan 2024–2025 vireillä olevana kaavana.

Kaava on kuulutettu vireille vuonna 2014 ja ensimmäinen luonnos on ollut nähtävillä 2.12-23.12.2015. Luonnoksen jälkeen alueelle tehtiin lisäselvityksiä ja kaavoitus on ollut toistaiseksi keskeytettynä alueen kustannusarviointien perusteella. Alueelta on tehty alustava laajennettu kaavaluonnos vuonna 2021. Selvityksien ja luonnoksesta saatujen lausuntojen perusteella aluerajausta on muutettu tarkoituksenmukaisemmaksi. Koska luonnokseen on tehty muutoksia ja aikaa edellisestä luonnoksesta on useampia vuosia, on päätetty laatia toinen luonnos.

Tavoitteena on tarjota uusia teollisuustontteja hyvien maantie- ja rautatieyhteyksien varrelta Karkun alueella ja kasvattaa Sastamalan kaupungin teollisuustonttivarantoa.

Luonnos

A_044 Karkun teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos kaavakartta_L

A_044 Karkun teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos selostus_L

LIITE 1 OAS A_044 Karkun teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos

LIITE 2 Havainnekuvat Karkun teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos_L

LIITTEET 3-5

LIITE 6 Vastineraportti_L

Keskustan 10-korttelin asemakaavan muutoksen tavoitteena on parantaa alueen toteuttamiskelpoisuutta alentamalla todennäköisesti tonttitehokkuutta ja etsiä maanalaiselle paikoitukselle ainakin osittaisesti muunlaisia toteuttamismahdollisuuksia. Tämän kaavamuutosalueen osalta alueen maankäytölliset tavoitteet eivät ole vielä täysin selkiytyneet. Korttelin rakentumaton osa toimii nykyisellään suurelta osin pysäköintialueena.

Luonnos

Alueelle on tehty useita kaavamuutosluonnoksia, mutta kaikkia tyydyttävää ratkaisua ei ole vielä löytynyt ja uutta sopimusta ei ole vielä allekirjoitettu.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Ympäristölautakunta on hyväksynyt 10.4.2018 § 46 keskustan 10-korttelin asemakaavan muutoksen vireilletulon sekä asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville.

A_066 Keskustan 10-korttelin asemakaavan muutos päivitetty OAS

Yhteystiedot

Lisätietoja antaa Pinja Ahola kaavoitusarkkitehti puh. 040 5062520, pinja.ahola@sastamala.fi

Torin ympäristön asemakaavan muutoksen tavoitteena lisätä alueen vetovoimaisuutta sekä mahdollistaa torialueen kehittyminen ja liittyminen toiminnallisesti sekä kaupunkikuvallisesti Pororantaan ja sen toimintoihin sekä mahdollistaa keskusta-alueen rannalta rannalle muodostuvan akselin kehittyminen. Linja-autoaseman sijaintia ja tieyhteyden muuttamista tutkitaan seurantalon ympäristössä yleissuunnitelman pohjalta. Kaavamuutos on eriytetty A_083 Pororannan asemakaavan muutoksesta luonnosvaiheesta lähtien.

Viitesuunnitelma

Ympäristölauta on päättänyt asettaa nähtäville Torin ympäristön viitesuunnitelman kokouksessaan 11.5.2021 ja se oli nähtävillä osallisten kuulemista varten 23.6 – 6.8.2021.

Viitesuunnitelma päivitetty

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Ympäristölautakunta on hyväksynyt 10.12.2019 § 123 Torin ympäristön asemakaavan muutoksen vireilletulon sekä asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville.

A_067 Torin ympäristön asemakaavan muutos OAS 

Yleissuunnitelma ja ydinkeskustan ideakilpailu

Sastamalan ydinkeskustan ideakilpailu käytiin 1.10.2018 – 31.1.2019. Kilpailutöitä tuli määräaikaan mennessä 50 kappaletta, joista 48 voitiin ottaa arvosteluun. Kilpailutöiden tavoitteena oli lisätä ydinkeskustan elinvoimaa ja alueen houkuttelevuutta asiointi-, asumis- ja virkistäytymispaikkana. Keskustan tulisi nykyistä enemmän ilmentää sen kaunista sijaintia järven rannalla. Arkkitehtuurin ja massoittelun tulisi vahvistaa keskustan kaupunkimaista ja tehokasta ilmettä.

Kilpailun voitti arkkitehtien Mikko Siltasen ja Elina Ahdeojan sekä rakennusarkkitehdin Mika Saarikankaan muodostama ryhmä Promenadi-nimisellä työllä. Heiltä tilattiin voittotyön, muista töistä saatujen ideoiden sekä kaupungin asettamien tavoitteiden pohjalta yleissuunnitelma keskusta-alueesta sekä tarkempi, viitesuunnitelma torin ja Pororannan väliseltä alueelta. Yleissuunnitelma valmistui 31.10.2019 ja sitä esiteltiin valtuustoseminaarissa 11.11.2019.

Sastamalan ydinkeskustan yleissuunnitelma

Yhteystiedot

Lisätietoja antaa Pinja Ahola kaavoitusarkkitehti puh. 040 5062520, pinja.ahola@sastamala.fi

Tarkoituksena on ajantasaistaa Karkun asemakaavat vaiheittain. Karkun asemanseudun asemakaava ja asemakaavan muutoksen tavoitteena on saattaa asemakaava ajanmukaiseksi ja säilyttää kyläkuva rikkaana ja ajallisesti moninaisena. Kaavatyössä tutkitaan rakennusten, muinaismuistojen ja muiden kulttuurihistoriallisesti merkittävien kokonaisuuksien turvaamista kaavamerkinnöin sekä alueelle soveltuvan täydennysrakentamisen edellytyksiä. Lisäksi tutkitaan mahdollisuutta osoittaa asemakaavassa liityntäpysäköinnille lisäalue rautatieaseman läheisyydestä, koska nykyinen pysäköintialue on jäänyt pieneksi.

Ehdotus

Kaupunginhallitus on päättänyt asettaa nähtäville Karkun asemanseudun asemakaava ja asemakaavan muutosehdotuksen kokouksessaan 18.11.2024 § 211 ja se on nähtävillä osallisten kuulemista varten 27.11.2024 – 3.1.2025.

Lisäksi kaavaluonnos on otettu kaavapilotiksi hankkeessa Pienten kaupunkien siirtyminen laajalaisesti 3D-kaupunkimallipohjaiseen toimintaan, johon on saatu valtiovarainministeriön kuntien digitalisaation yhteishankkeiden avustusta. Kaavapilotissa oli tarkoitus hyödyntää 3D-kaupunkimallia, johon on tämän kaavanhankkeen yhteydessä luotu kaavaa havainnollistava 3D-malli. Selainpohjainen malli korvaa kaavan liitteenä olevat havainnekuvat. 3D-mallia voi siirtyä tutkimaan alla olevasta linkistä:

Karkun asemanseudun kaavapilotti (arcgis.com)

 

A_072 Karkun asemanseudun asemakaava ja asemakaavan muutos 2019_kaavakartta_E

A_072 Karkun asemanseudun asemakaava ja asemakaavan muutos 2019_selostus_E

LIITE 1 OAS A_072 Karkun asemanseudun ak ja akm_päivitetty

LIITE 2 Karkku Asemaseudun rakennusinventointi 2019

LIITE 3 Sastamala_Karkku_raportti_Maanala_päivitetty versio

LIITE 4 Liikennemelu- ja tärinäselvitys Karkku Sastamala (002)

LIITE 5 Vastineraportti mielipiteet_ei julkaista_E

LIITE 6 Vastineraportti viranomaislausunnot_E

LIITE 7 Palvialan muinaisjäännöstä koskeva työneuvottelumuistio, tutkimusraportti ja maakuntamuseon lausunto

LIITE 8 Karkun luontoselvitys 2024

LIITE 9 Asemakaavan seurantalomake

 

Luonnos 2

Ympäristölautakunta on päättänyt asettaa nähtäville Karkun asemanseudun asemakaavan ja asemakaavan muutosluonnoksen kokouksessaan 9.5.2023 § 57 ja se on nähtävillä 17.5.-19.6.2023. Kaavamuutos on laitettu uudelleen luonnoksena nähtäville, sillä siihen on tehty melko suuriakin muutoksia ja edellisestä luonnoksesta on aikaa.

Lisäksi kaavaluonnos on otettu kaavapilotiksi hankkeessa Pienten kaupunkien siirtyminen laajalaisesti 3D-kaupunkimallipohjaiseen toimintaan, johon on saatu valtiovarainministeriön kuntien digitalisaation yhteishankkeiden avustusta. Kaavapilotissa oli tarkoitus hyödyntää 3D-kaupunkimallia, johon on tämän kaavanhankkeen yhteydessä luotu kaavaa havainnollistava 3D-malli. Selainpohjainen malli korvaa kaavan liitteenä olevat havainnekuvat. 3D-mallia voi siirtyä tutkimaan alla olevasta linkistä:

Karkun asemanseudun kaavapilotti (arcgis.com)

 

A_072 Karkun asemanseudun asemakaava ja asemakaavan muutos 2019_kaavakartta_L

A_072_Karkun asemanseudun asemakaava ja asemakaavan muutos 2019_selostus_L

LIITE 1 OAS A_072 Karkun asemanseudun ak ja akm_päivitetty

LIITE 2 Karkku Asemaseudun rakennusinventointi 2019

LIITE 3 Sastamala_Karkku_raportti_Maanala_päivitetty versio

LIITE 4 Liikennemelu- ja tärinäselvitys Karkku Sastamala (002)

LIITE 5 Vastineraportti mielipiteet

LIITE 6 Vastineraportti viranomaislausunnot

Luonnos

Ympäristölautakunta on päättänyt asettaa nähtäville Karkun asemanseudun asemakaavan ja asemakaavan muutosluonnoksen kokouksessa 10.3.2020 § 26 ja se oli nähtävillä osallisten kuulemista varten 18.3 – 13.4.2020.

A_072 Karkun asemanseudun asemakaava ja asemakaavan muutos kaavakartta luonnos

A_072 Karkun asemanseudun asemakaava ja asemakaavan muutos selostus luonnos

LIITTEET 1-6

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Ympäristölautakunta on hyväksynyt 14.5.2019 § 53 Karkun asemanseudun asemakaavan ja asemakaavan muutoksen vireilletulon sekä asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville.

A_072 Karkun asemanseudun asemakaava ja asemakaavan muutos OAS

Yhteystiedot

Lisätietoja antaa Pinja Ahola kaavoitusarkkitehti puh. 040 5062520, pinja.ahola@sastamala.fi

Hopun koulun alueen asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa nykyisellään käyttämätön Hopun koulun toimitilarakennusten korttelialue pääasiallisesti asuinkäyttöön. Tavoitteena on myös tarkistaa S-market Sastamalan kiinteistön kaavamerkintää.

Luonnos

Ympäristölautakunta on päättänyt asettaa nähtäville Hopun koulun alueen asemakaavan muutosluonnoksen kokouksessa 14.12.2021 § 146 ja se oli nähtävillä osallisten kuulemista varten 22.12.2021 – 24.1.2022.

A_077 Hopun koulun alueen asemakaavan muutos 2021 kaavakartta luonnos

A_077 Hopun koulun alueen asemakaavan muutos 2021 selostus luonnos

LIITTEET 1-7

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Ympäristölautakunta on hyväksynyt 14.9.2021 § 99 Hopun koulun alueen asemakaavan muutoksen 2021 vireilletulon sekä asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville.

A_077 Hopun koulun alueen asemakaavan muutos 2021 OAS

Yhteystiedot

Lisätietoja antaa Jenny Sariluoto kaavasuunnittelija puh. 040 6325081, jenny.sariluoto@sastamala.fi

Karkun Riippiläntien pohjoispuolen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen tavoitteena on osoittaa alueelle uusia pientalojen rakentamismahdollisuuksia ja samalla tutkia, miten lähivirkistysalueet ja metsäpuutarhahanke saadaan kytkettyä alueen yhdyskuntarakenteeseen.

OAS

Ympäristölautakunta on hyväksynyt 9.4.2024 § 48 Karkun Riippiläntien pohjoispuolen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen vireilletulon sekä asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville.

OAS A_079 Karkun Riippiläntien pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavan muutos

Yhteystiedot

Lisätietoja antaa Pinja Ahola kaavoitusarkkitehti puh. 040 5062520, pinja.ahola@sastamala.fi

Iisan pellon asemakaavan muutoksen tavoitteena mm. osoittaa rakennuspaikka uimahallille ja/tai muulle urheiluun liittyvälle rakennukselle Tampereentien varrelle ja mahdollistaa Lizeliuksenkadun erillispientalotonttien tonttijaon muuttaminen. Lisäksi kaavamuutoksen yhteydessä on tarkoitus kumota asemakaavaa ylileveän ohitustievarauksen osalta ja osoittaa olemassa olevaan tielinjaukseen luontevasti liittyvä yhteys Tampereentieltä kohti pohjoista.

Luonnos

Ympäristölautakunta on päättänyt asettaa nähtäville Iisan pellon asemakaavan muutosluonnoksen kokouksessa 8.3.2022 § 27 ja se oli nähtävillä 16.3. – 19.4.2022.

A_084 Iisan pellon asemakaavan muutos 2022 kaavakartta luonnos

A_084 Iisan pellon asemakaavan muutos 2022 selostus luonnos

LIITTEET 1-5 ja 7-11

LIITE 6 Rakennettavuusselvitys, Sylvään yleissuunnitelma-alue, Sastamala 2017

OAS

Ympäristölautakunta on hyväksynyt 11.1.2022 § 4 Iisan pellon asemakaavan muutoksen vireilletulon sekä asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville.

A_084 Iisan pellon asemakaavan muutos 2022 OAS

Yhteystiedot

Lisätietoja antaa Pinja Ahola kaavoitusarkkitehti puh. 040 5062520, pinja.ahola@sastamala.fi

Karkunkyläntien risteysalueen asemakaavan suunnittelualue sijaitsee Karkunkyläntien ja valtatie 12 risteysalueella Kärppälässä. Tarkoituksena on laatia asemakaava, joka mahdollistaa liikenneaseman sekä siihen liittyvien liiketilojen ja pientaloasutuksen rakentamisen alueelle.

OAS

Ympäristölautakunta on hyväksynyt 21.2.2023 § 21 Karkunkyläntien risteysalueen asemakaavan vireilletulon sekä asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville.

A_089 Ellivuoren Portti_OAS_230207 Sweco

Yhteystiedot

Lisätietoja antaa maankäyttöjohtaja Ilmari Mattila puh. 040 637 2321, ilmari.mattila@sastamala.fi

Keikyän risteysalueen yritysalueen asemakaavan suunnittelualue sijaitsee Keikyässä valtatie 12 varrella ja sijoittuu Äetsäntien molemmin puolin. Tarkoituksena on laatia asemakaava, jolla mahdollistetaan uusien yritystoimintaan tukeutuvien yritysten sijoittumista alueelle.

OAS

Ympäristölautakunta on hyväksynyt 9.5.2023 § 58 Keikyän risteysalueen yritysalueen asemakaavan vireilletulon sekä asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville.

OAS A_090 Keikyän risteysalueen yritysalueen asemakaava

Yhteystiedot

Lisätietoja antaa kaavasuunnittelija Jenny Sariluoto puh. 040 6325081, jenny.sariluoto@sastamala.fi

Suunnittelualue sijaitsee Sastamalan Häijään Kairiston alueella ja sijoittuu Häijään keskustan länsiosaan, Tiisalantien ja Porintien väliselle alueelle. Tavoitteena on mahdollistaa uusien asuinpientalojen rakentaminen Häijään palvelukeskuksen alueelle. Uutta erillisten pientalojen, kytkettyjen pientalojen tai rivitalojen rakentamista mahdollistetaan jatkamalla kaava-alueen eteläosassa olevaa Pentinkulmantietä ja osoittamalla tien molemmin puolin asuinpientalojen korttelialueet. Kaavan tavoitteena on myös huomioida maisemallisesti arvokas peltoalue.

Ehdotus

Kaupunginhallitus on päättänyt kokouksessaan 21.10.2024 § 184 asettaa nähtäville Kairiston alueen asemakaavaehdotuksen ja se on nähtävillä osallisten kuulemista varten 30.10. – 2.12.2024.

A_091 Kairiston alueen asemakaava kaavakartta_E

A_091 Kairiston alueen asemakaava selostus _E

LIITE 1 OAS A_091 Kairiston alueen asemakaava

LIITE 2 Havainnekuvat Kairiston alueen asemakaava_E

LIITE 3 Häijään-Kairiston luontoselvitys 2024

LIITE 4 Vastineraportti_E

LIITE 5 Asemakaavan seurantalomake_E

Luonnos

Ympäristölautakunta on päättänyt asettaa nähtäville Kairiston asemakaava ja Häijään liikealueen asemakaavan osan muutosluonnoksen kokouksessaan 9.4.2024 § 46 ja se on nähtävillä 10.4. – 8.5.2024.

A_091 Kairiston asemakaava ja Häijään liikealueen asemakaavan osan muutos kaavakartta luonnos

A_091 Kairiston asemakaava ja Häijään liikealueen asemakaavan osan muutos selostus luonnos

LIITE 1 OAS A_091 Kairiston asemakaava ja Häijään liikealueen asemakaavan osan muutos

LIITE 2 Havainnekuva Kairiston asemakaava ja Häijään liikealueen asemakaavan osan muutos luonnos

LIITE 3 Vastineraportti luonnos

OAS

Ympäristölautakunta on hyväksynyt 20.2.2024 § 16 Kairiston asemakaava ja Häijään liikealueen asemakaavan osan muutoksen vireilletulon sekä asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville.

OAS A_091 Kairiston asemakaava ja Häijään liikealueen asemakaavan osan muutos

Yhteystiedot

Lisätietoja antaa kaavasuunnittelija Jenny Sariluoto puh. 040 6325081, jenny.sariluoto@sastamala.fi

Suunnittelualue sijaitsee Sastamalan 9. kaupunginosan eli Pappilan kaupunginosassa ja se käsittää osan korttelista 24 sekä osan korttelista 5 ja puistoaluetta. Kaavamuutos on eriytetty A_009 Sastamalankadun varren asemakaavan muutoksesta luonnosvaiheesta lähtien. Kaavamuutos on eriytetty A_092 Sastamalankadun varren pohjoisosan asemakaavan muutoksesta ehdotuksen jälkeen.

Asemakaavamuutoksen tarkoituksena on saattaa asemakaava ajanmukaiseksi ja säilyttää keskustakuva rikkaana ja ajallisesti moninaisena. Tavoitteena on edistää alueen täydennysrakentamista ja liittymistä paremmin tiiviiseen keskustarakenteeseen osoittamalla keskustaan soveltuvia uudisrakennuspaikkoja.

Ehdotus

Kaupunginhallitus on päättänyt asettaa nähtäville Sastamalankadun varren Pikku Italian eteläosan asemakaavan muutosehdotuksen kokouksessaan 18.11.2024 § 213 ja se on nähtävillä osallisten kuulemista varten 27.11.2024 – 3.1.2025.

A_092 Sastamalankadun varren Pikku Italian asemakaavan muutos, eteläinen osa kaavakartta_E

A_096 Sastamalankadun varren Pikku Italian asemakaavan muutos, eteläinen osa_selostus_E

LIITE 1 OAS A_096 Sastamalankadun varren Pikku Italian asemakaavan muutos, eteläinen osa

LIITE 2 Havainnekuvat_E

LIITE 3 Sastamala Laidetie arkeologinen koekaivaus 2024 Maanala Oy (sisältää liitteet)

LIITE 4 Sastamala rakennetun kulttuuriymparistonselvitys SWECO

LIITE 5 Sastamala keskustan liikennesuunnitelma raportti 2017

LIITE 6 Vastineraportti_E

LIITE 7 Asemakaavan seurantalomake_E

Luonnos

Ympäristölautakunta on päättänyt asettaa nähtäville Sastamalankadun varren Pikku Italian asemakaavan muutosluonnoksen kokouksessaan 21.2.2023 § 20 ja se on nähtävillä osallisten kuulemista varten 1.3.2023 – 29.3.2023.

A_092 Sastamalankadun varren Pikku Italian asemakaavan muutos_kaavakartta_L

A_092 Sastamalankadun varren Pikku Italian asemakaavan muutos_selostus_L

LIITTEET 1-6

OAS

Kaupunginhallitus on hyväksynyt 11.1.2022 § 5 Sastamalankadun varren asemakaavan muutoksen vireilletulon sekä asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville.

OAS A_092 Sastamalankadun varren Pikku Italian asemakaavan muutos

 

Suunnittelualue sijaitsee Häijään palvelukeskittymässä ja käsittää Häijään Säästömarketin tontin sekä vähäisissä määrin ympäröiviä alueita. Kaavamuutoksesta on laadittu kaavoitussopimus ja tavoitteena on kasvattaa korttelialueen rakennusoikeutta 5 100 k-m2:iin sekä päivittäistavarakaupan pinta-alaa 1 200 m2:iin. Samalla tutkitaan toimivamman tontin sisäisen kevyen liikenteen edellytyksiä sekä tarkistetaan kaava vastaamaan paremmin kiinteistönrajoja.

Ehdotus

Kaupunginhallitus on päättänyt asettaa nähtäville Häijään Säästömarketin asemakaavan muutosehdotuksen kokouksessaan 21.10.2024 § 185 ja se on nähtävillä osallisten kuulemista varten 30.10. – 2.12.2024.

A_099 Häijään Säästömarketin asemakaavan muutos_kaavakartta_E

A_099 Häijään Säästömarketin asemakaavan muutos_ selostus_E

LIITE 1 OAS A_099 Häijään Säästömarketin asemakaavan muutos_päivitetty

LIITE 2 A_099 Häijään Säästömarketin asemakaavan muutos_havainnekuva_E

LIITE 3 Vastineraportti_E

LIITE 4 Asemakaavan seurantalomake_E

Luonnos

Ympäristölautakunta on päättänyt asettaa nähtäville Häijään Säästömarketin asemakaavan muutosluonnoksen kokouksessaan 11.6.2024 § 78 ja se on nähtävillä osallisten kuulemista varten 19.6. – 29.7.2024.

A_099 Häijään Säästömarketin asemakaavan muutos_kaavakartta_L

A_099 Häijään Säästömarketin asemakaavan muutos_selostus_L

LIITE 1 OAS A_099 Häijään Säästömarketin asemakaavan muutos

LIITE 2 A_099 Häijään Säästömarketin asemakaavan muutos_havainnekuva_L

OAS

Ympäristölautakunta on hyväksynyt 14.5.2024 § 62 Häijään Säästömarketin asemakaavan muutoksen vireilletulon sekä asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville.

OAS A_099 Häijään Säästömarketin asemakaavan muutos

Suunnittelualue sijaitsee Sastamalan kaupungin Hopun kaupunginosassa koskien osaa kortteleista 16 ja 18 sekä tiealuetta. Kaavamuutoksen tavoitteena on laajentaa asuintonttia viereisen rakentamattoman tilan puolelle. Lohkomisen myötä syntyneelle tyhjälle tontille on tarkoitus rakennuttaa esim. rivitalo. Kaavamuutoksen yhteydessä tarkastetaan olemassa olevien kaavamerkintöjen tarkoituksenmukaisuutta ja varmistetaan, että pysäköinnille jää riittävästi tilaa.

OAS

Ympäristölautakunta on hyväksynyt 8.10.2024 § 122 Vammalan Hopun korttelin 16 ja 18 osien asemakaavan muutoksen vireilletulon sekä asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville.

OAS A_101 Vammalan Hopun korttelin 16 ja 18 osien asemakaavan muutos

Suunnittelualue sijaitsee Sastamalan kaupungin Marttilan kaupunginosassa koskien kortteleita 49, 73 ja 74 sekä osaa korttelista 72 ja lisäksi Marttilankallion puistoaluetta.

Suunnittelualueella on rakentamattomia kerrostalotontteja. On katsottu, että alueen palvelut sekä rakentamisen kehityssuunta huomioon ottaen kaavan toteutuminen on epätodennäköistä. Kaavamuutoksen tavoitteena on osoittaa alueelle pientaloja esim. paritaloja, rivitaloja tai erillispientaloja ja tiivistää kaupunkirakennetta tiivismatala periaatteella kerrostalorakentamisen sijaan.

OAS

Ympäristölautakunta on hyväksynyt 8.10.2024 § 120 Aarnontien varren asemakaavan muutoksen vireilletulon sekä asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville.

OAS A_102 Aarnontien varren asemakaavan muutos

Suunnittelualue sijaitsee Vammalan rautatieaseman pohjoispuolella. Kaavamuutoksen tavoitteena on muuttaa rautatiealuetta katualueeksi, jotta Veturirallinkadun uuden linjauksen toteuttaminen tulee mahdolliseksi. Kaavamuutos on pienialainen ja vaikutuksiltaan vähäinen, joten osallistumis- ja arviointisuunnitelman jälkeen on tarkoitus laatia suoraan kaavaehdotus.

Ehdotus

Kaupunginhallitus on päättänyt asettaa nähtäville Vammalan rautatieaseman pohjoispuolen rautatiealueen asemakaavan muutosehdotuksen kokouksessaan 18.11.2024 § 212 ja se on nähtävillä osallisten kuulemista varten 27.11.2024 – 3.1.2025.

A_103 Vammalan rautatiealueen pohjoispuolen rautatiealueen asemakaavan muutos_kaavakartta_E

A_103 Vammalan rautatieaseman pohjoispuolen rautatiealueen asemakaavan muutos_selostus_E

LIITE 1 OAS A_103 Vammalan rautatieaseman pohjoispuolisen rautatiealueen asemakaavan muutos_päivitetty

LIITE 2 Vastineraportti_E

LIITE 3 Asemakaavan seurantalomake

LIITE 4 R213 Suunnitelmakartta-LUONNOS_24-10-2024

OAS

Kaupunginhallitus on hyväksynyt 19.8.2024 § 138 Vammalan rautatieaseman pohjoispuolen rautatiealueen asemakaavan muutoksen vireilletulon sekä asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville.

OAS A_103 Vammalan rautatieaseman pohjoispuolisen rautatiealueen asemakaavan muutos

Yleiskaavat

Tuulivoimayleiskaava laaditaan MRL 77 a §:n mukaisena oikeusvaikutteisena yleiskaavana. Yleiskaava laaditaan Myllymaan ja Hongistonmaan väliselle alueelle. Kaavoitettava alue on kooltaan 11 km2 ja kaava-alueelle sijoittuu 68 kiinteistöä. Alustavien suunnitelmien mukaan alueelle olisi suunnitteilla 7 voimalaa. Tuulivoimaosayleiskaavan laadinan tavoitteena on mahdollistaa tuulivoimaloiden, tiestön ja sähkönsiirtolinjojen rakentaminen kaavoitettavalle alueelle.

Luonnos

Sastamalan ympäristölautakunta on kokouksessaan 12.11.2024 § 134 päättänyt asettaa Kärmekallion tuulivoimapuiston osayleiskaavan luonnoksena nähtäville. Luonnos on nähtävillä 20.11.2024-20.1.2025.

Kaavaluonnosta sekä YVA-selostusta koskeva kaikille avoin yleisötilaisuus pidetään Sasky Ammattikoilun auditoriossa (Ratakatu 36) 4.12.2024 klo 17.

Sastamala Kärmekallio OYK luonnos kaavakartta

Sastamala Kärmekallio OYK selostus

Liite 1 Sastamala Kärmekallio OAS

Liite 2 VASTINEET Kärmekallio OAS

Liite 3 Näkymäalueanalyysi ja havainnekuvat

Liite 4 Maisemaselvitys ja -vaikutusten arviointi

Liite 5 Kärmekallio – Tuulivoimapuistoalueen arkeologinen inventointi 2023 (Heilu Oy)

Liite 6 Luonto- ja linnustoselvitysraportti

Liite 7A Melu- ja varjostusmallinnusraportti

Liite 7B Melu- ja varjostusmallinnusraportin liitteet

Liite 8 Route survey Pori to Kärmekallio

Liite 9 Pirkanmaan ELY-keskuksen lausunto Vuohijoen kaatopaikasta

Alternative Route Kärmekallio

YVA (ympäristövaikutusten arviointi)

Eurowind Energy Oy:n Sastamalaan suunnittelema Kärmekallion tuulivoimahanke on edennyt ympäristövaikutusten arvioinnissa selostusvaiheeseen.Ympäristövaikutusten arviointiselostusta ja kaavoitusta koskeva yleisötilaisuus järjestetään keskiviikkona 4.12.2024 klo 17–19 Sasky Vammalan ammattikoululla (Ratakatu 36, 38210 Sastamala). Tilaisuutta on mahdollista seurata etäyhteydellä. Linkki julkaistaan hankesivuilla.

Eurowind Energy Oy on toimittanut Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) Kärmekallion tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (YVA-selostus). Siinä hankkeesta vastaava on esittänyt tiedot hankkeesta ja sen vaihtoehdoista sekä arvion todennäköisesti merkittävistä ympäristövaikutuksista.

Ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkasteltiin seuraavia vaihtoehtoja:

  • VE0: Hanketta ei toteuteta.
  • VE1: Hankealueelle rakennetaan enintään seitsemän uutta tuulivoimalaa. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 260 metriä ja yksikköteho noin 6–8 MW.
  • VE2: Hankealueelle rakennetaan enintään viisi uutta tuulivoimalaa. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 260 metriä ja yksikköteho noin 6–8 MW.

Arviointiselostuksesta voi esittää mielipiteitä kirjallisesti toimittamalla ne viimeistään 20.1.2025 Pirkanmaan ELY-keskukseen sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo.pirkanmaa@ely-keskus.fi tai postitse osoitteeseen Pirkanmaan ELY-keskus, PL 297, 33101 Tampere (viitteenä PIRELY/8232/2022).

Kärmekallion tuulivoimahanke YVA

Kärmekallion tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointi etenee yhteysviranomaisen antaman ohjelmalausunnon ohjaamana

OAS

Sastamalan kaupunginhallitus on käynnistänyt 30.5.2022 (KH § 113) Kärmekallion tuulivoimaosayleiskaavan ja ympäristölautakunta on hyväksynyt 9.5.2023 § 55 Kärmekallion osallistumis- ja arviointisuunnitelman.

OAS Kärmekallion tuulivoimapuiston osayleiskaava

LIITE 1 Kärmekallion tuulivoimapuiston osayleiskaavan alustava kaavarajaus ja rakennuskieltoalue

Rakennuskieltopäätös

Ympäristölautakunta on hyväksynyt 9.5.2023 § 56 yleiskaava-alueelle Kärmekallion tuulivoimaosayleiskaavan laadinnan ajaksi maankäyttö- ja rakennuslain 38 §:n mukaisen rakennuskiellon viiden vuoden ajaksi.

Ympäristölautakunta on päättänyt, että alueelle määrätään myös MRL 38 §:n mukaiseen rakennuskieltoon liittyvä MRL 128 §:n mukainen toimenpiderajoitus ja että toimenpiderajoitus ei koske metsänhoidollisia toimenpiteitä.

Rakentaminen on mahdollista myös kiellon aikana. Rakentamisen lupien käsittely tapahtuu kiellon aikana poikkeamisluvilla. Rakennuskieltoalueelle haetusta poikkeamisluvista ei peritä käsittelymaksua.

Ympäristölautakunta päättää määrätä maankäyttö- ja rakennuslain 202 §:n perusteella päätöksen tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman.

Yhteystiedot

Lisätietoja antaa;

maankäyttöjohtaja: Ilmari Mattila puh. 040 637 2321, ilmari.mattila@sastamala.fi

kaavakonsultti: Plandea Oy Ville Vihanta puh. 050 5906214

hankkeesta vastaava: Eurowind Energy Oy Tuuli Vapaavuori-Vartiainen puh. 040 5190039

Rautajoen Kivisaareen on myönnetty poikkeamislupa koskien saaressa sijaitsevan saunarakennuksen laajentamista. Poikkeamisen yhteydessä on sovittu, että kaavaa muutetaan. Rakentamisen mahdollistava merkintä Rautajoen tilan rannasta muutettaisiin maa-ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi, jolla on erityisiä ympäristöarvoja ja Kivisaareen osoitettaisiin vastaavasti rakennuspaikka vapaa-ajan asunnolle. Kaavamuutoksella sovitettaisiin toteutunut tilanne paremmin yhteen kaavatilanteen kanssa ja turvattaisiin Rautajoen tilakeskuksen kohdalta rannan rakentamattomana säilyminen.

Ehdotus

Kaupunginhallitus on hyväksynyt 19.8.2024 § 137 Rautaveden länsirannan oikeusvaikutteisen osayleiskaavan osan muutos Rautajoen Kivisaaren alueella -kaavaehdotuksen nähtäville. Ehdotus on nähtävillä 28.8.-30.9.2024 osallisten kuulemista varten.

Y_007 Rautaveden länsirannan oikeusvaikutteisen osayleiskaavan osan muutos Rautajoen Kivisaaren alueella_kaavakartta_E

Y_007 Rautaveden länsirannan osayleiskaavan osan muutos Rautajoen Kivisaaren alueella_kaavaselostus_E

LIITE 1 OAS Y_007 Rautaveden länsirannan oikeusvaikutteisen osayleiskaavan osan muutos Rautajoen Kivisaaren alueella_päivitetty

LIITE 2 Rautaveden länsirannan osayleiskaava ja selostus

LIITE 3 Vastineraportti_E

Luonnos

Ympäristölautakunta on hyväksynyt 9.4.2024 § 47 Rautaveden länsirannan oikeusvaikutteisen osayleiskaavan osan muutos Rautajoen Kivisaaren alueella -kaavaluonnoksen nähtäville. Luonnos on nähtävillä 17.4.-17.5.2024 osallisten kuulemista varten.

Y_007 Rautaveden länsirannan oikeusvaikutteisen osayleiskaavan osan muutos Rautajoen Kivisaaren alueella_kaavakartta_L

Y_007 Rautaveden länsirannan oikeusvaikutteisen osayleiskaavan osan muutos Rautajoen Kivisaaren alueella_selostus_L

LIITE 1 OAS Y_007 Rautaveden länsirannan oikeusvaikutteisen osayleiskaavan osan muutos Rautajoen Kivisaaren alueella_päivitetty

LIITE 2 Rautaveden länsiranna osayleiskaava ja selostus

LIITE 3 Vastineraportti_L

OAS

Ympäristölautakunta on hyväksynyt 15.8.2023 § 80 Rautaveden länsirannan osayleiskaavan osan muutos Rautajoen Kivisaaren alueella osallistumis- ja arviointisuunnitelman.

OAS Y_007 Rautaveden länsirannan osayleiskaavan osan muutos Rautajoen Kivisaaren alueella

Elements Suomi Oy on tehnyt Sastamalan kaupungille esityksen tuulivoimaosayleiskaavan käynnistämisestä Äetsän ja Ylistenjärven väliselle metsäalueelle. Kaavoitettava alue on kooltaan 20 km2 ja kaava-alueelle sijoittuu 156 kiinteistöä. Alustavien suunnitelmien mukaan alueelle olisi suunnitteilla 7-12 voimalaa. Tuulivoimaosayleiskaavan laadinnan tavoitteena on mahdollistaa tuulivoimaloiden, tiestön ja sähkönsiirtolinjojen rakentaminen kaavoitettavalle alueelle.

Ajoksenkankaan tuulivoimapuiston kaavoitus edellyttää myös YVA-menettelyä. Tuulivoimakaavoitus ja YVA-menettely toteutetaan erillisinä hankkeina. Tehtäviä hoitavien konsulttien valinta on vielä toimijan osalta kesken.

OAS

Sastamalan kaupunginhallitus on käynnistänyt 15.5.2023 (KH § 100) Ajoksenkankaan tuulivoimaosayleiskaavan ja ympäristölautakunta on hyväksynyt 9.5.2023 § 53 Ajoksenkankaan tuulivoimaosayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman.

OAS Ajoksenkankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava

LIITE 1 Ajoksenkankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan alustava kaavarajaus ja rakennuskieltoalue

Rakennuskieltopäätös

Ympäristölautakunta on hyväksynyt 9.5.2023 § 54 yleiskaava-alueelle Ajoksenkankaan tuulivoimaosayleiskaavan laadinnan ajaksi maankäyttö- ja rakennuslain 38 §:n mukaisen rakennuskiellon viiden vuoden ajaksi.

Ympäristölautakunta päättää, että rakennuskielto ja toimenpiderajoitus ei koske hankkeita, joilla on voimassa oleva ympäristölupa, maa-ainestenottolupa, suunnittelutarveratkaisu tai muu rakentamiseen vaadittava lupa, tai joille ennen rakennuskiellon määräämistä olisi voitu myöntää rakennuslupa olemassa olevaan rakennettuun pihapiiriin ilman suunnittealutarveratkaisua (MRL 137 §)

Ympäristölautakunta päättää, että alueelle määrätään myös MRL 38 §:n mukaiseen rakennuskieltoon liittyvä MRL 128 §:n mukainen toimenpiderajoitus ja että toimenpiderajoitus ei koske metsänhoidollsia toimenpiteitä. Rakentaminen on mahdollista myös kiellon aikana. Rakentamisen lupien käsittely tapahtuu kiellon aikana  poikkeamisluvilla. Rakennuskieltoalueelle haetusta poikkeamisluvista ei peritä käsittelymaksua.

Ympäristölautakunta päättää määrätä maankäyttö- ja rakennuslain 202 §:n perusteella päätöksen tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman.

Yleistä tietoa hankkeesta

Elements Suomi Oy

Yhteystiedot

Lisätietoja antaa;

maankäyttöjohtaja: Ilmari Mattila puh. 040 637 2321, ilmari.mattila@sastamala.fi

hankkeesta vastaava: Elements Suomi Oy Sonja Vuorsalo puh. 041 3141486

Kaavamuutoksen tavoitteena on osoittaa kaikki suunnittelualueella sijaitsevat kiinteistöt yhtenäisesti vakituisen asumisen rakennuspaikoiksi.

Luonnos

Ympäristölautakunta on hyväksynyt 6.8.2024 § 94 Rautaveden länsirannan oikeusvaikutteisen osayleiskaavan osan muutos Jassalantien rantakiinteistöillä -kaavaluonnoksen nähtäville. Luonnos on nähtävillä 14.8.-16.9.2024 osallisten kuulemista varten.

Y_009 Rautaveden länsirannan oikeusvaikutteisen osayleiskaavan osan muutos Jassalantien rantakiinteistöillä kaavakartta_L

Y_009 Rautaveden länsirannan oikeusvaikutteisen osayleiskaavan osan muutos Jassalantien rantakiinteistöillä_selostus_L

LIITE 1 OAS Y_009 Rautaveden länsirannan oikeusvaikutteisen osayleiskaavan osan muutos Jassalantien rantakiinteistöillä

LIITE 2 Rautaveden länsiranna osayleiskaava ja selostus

LIITE 3 Vastineraportti_L

OAS

Sastamalan kaupunginhallitus on käynnistänyt 25.9.2023 § 188 Rautaveden länsirannan osayleiskaavan osan muutos Jassalantien rantakiinteistöillä- kaavamuutoksen ja ympäristölautakunta on hyväksynyt 12.9.2023 § 90 Rautaveden länsirannan osayleiskaavan osan muutos Jassalantien rantakiinteistöillä osallistumis- ja arviointisuunnitelman.

OAS Y_009 Rautaveden länsirannan osayleiskaavan osan muutos Jassalantien rantakiinteistöillä 2023

Mielipide/muistutus kaava-asiaan

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Yhteystiedot

Profiilikuva Ilmari Mattila.

Ilmari Mattila

Maankäyttöjohtaja
Organisaatio
Maankäyttö
Vastuualueet
kaavoitushankkeet, suunnittelutarveratkaisut, poikkeamisluvat, tuulivoima ja aurinkovoimahankkeet

Pinja Ahola

kaavoitusarkkitehti
Organisaatio
Maankäyttö
Vastuualueet
yleiskaavat, asemakaava-asiat, kaavoitus

Jenny Sariluoto

kaavasuunnittelija
Organisaatio
Maankäyttö
Vastuualueet
kaavoitus, asemakaava-asiat