Takaisin ajankohtaisiin
3.5.2024 | Asuminen

Kevät saapuu tänä vuonna hiljaa hiipien, mutta pian kasvukausi on käynnissä ja myös haitallisten vieraskasvien taimet nousevat ja talvehtineet espanjansiruetanat lähtevät liikkeelle.

Sastamalan alueella on runsaasti haitallisten vieraskasvien esiintymiä: jättiputki, jättipalsami, komealupiini ja kurtturuusu löytyy monilta joutomailta, kotipihoilta ja teiden varsilta. Hoito- ja hävittämisvastuu on aina maanomistajalla tai kiinteistöllä ja eri tahojen yhteistyö on avainroolissa.

Päivitetyn asetuksen mukaisesti jatkossa espanjansiruetanan ja mustapääetanan torjumiseksi kiinteistönomistajan tai -haltijan on huolehdittava kohtuullisista toimenpiteistä kiinteistöllä esiintyvien nilviäisten hävittämiseksi tai niiden leviämisen rajoittamiseksi. Valtioneuvosto

Mitä aikaisemmin torjunta aloitetaan, sitä tehokkaammin ja pienemmällä vaivalla laji saadaan hävitettyä. Jo pienilläkin toimilla voit ehkäistä haitallisen lajien leviämistä ja hävittäminen ei aina edellytä suuritöistä urakkaa:

-Älä vie mitään puutarhajätettä luontoon.

-Leikkaa kurtturuusu alas kahdesti kaudessa ja kerää ainakin kiulukat syksyllä talteen (laji leviää pitkienkin matkojen päähän siementen välityksellä).

– Kitke jättipalsamin ja jättiputken taimet alkukesästä ja jatka kitkentää syksyyn asti, älä päästä kasvia kukkimaan ja siementämään.

-Kerää komealupiinin kukat talteen läpi kasvukauden, älä päästä kasvia siementämään.

-Kysy neuvoa torjuntaan!

Alueilla, joilla on espanjansiruetanaa

-Kerää espanjansiruetanat omalta pihalta ja tapa hukuttamalla kiehuvaan veteen

-Pidä ojien kasvillisuus lyhyenä, näin etanoilla on vähemmän kosteita, suojaisia paikkoja.

-Kokeile etana-ansoja ja rautafosfaattia omalla pihalla.

-Kysy neuvoa torjuntaan!

Elokuussa 2023 kansalliseen vieraslajiluetteloon lisättiin seuraavat lajit

-kanadanpiisku (Solidago canadensis)

-isopiisku (Solidago gigantea)

-korkeapiisku (Solidago altissima)

-vuorivaahtera

-viitapihlaja-angervo

-valkopajuangervo

Piiskuja on havaittu Sastamalan alueella pääosin pihoilla ja joutomailla, toistaiseksi vähäisiä määriä. 

Varmista oman pihasi piiskut ja aloita haitallisen lajin torjunta jo tänä vuonna. Piiskut kukkivat vasta loppukesästä ja kukkivan kasvin tunnistaminen on helpompaa. Kerää kukinnot syksyllä koristeeksi ja estä siementen leviäminen!

Apua piiskujen ja muiden lajien tunnistamiseen:

https://vieraslajit.fi/ajankohtaista/i-7189

Eläinlajeista luetteloon lisättiin mustapääetana, jota on toistaiseksi havaittu vain Suodenniemellä.

Haitalliseksi luokiteltujen vieraslajien kasvattaminen, ympäristöön päästäminen ja myyminen on kielletty. Haitallinen laji tulee hävittää omalta pihalta ja kasvijäte tulee käsitellä huolellisesti.

Kaupungin puistotoimi jatkaa torjuntaa vastuualueillaan ja kirjaa havaintokarttapalveluihin tietoja haitallisten vieraslajien esiintymistä.

Lisätietoja haitallisista lajeista ja niiden torjunnasta löydät kaupungin vieraslajisivulta:

https://sastamala.fi/asuminen-ja-ymparisto/luonto-ja-ymparisto/vieraslajien-torjunta/

sekä vieraslajit.fi -sivustolta.

Jos pihallasi kasvaa haitallinen laji

-Aloita torjunta alkukaudesta.

-Jatka torjuntaa koko kasvukauden, älä päästä kasvia siementämään.

-Kysy neuvoa torjuntaan ja kasvijätteen asianmukaiseen käsittelyyn!

-Ilmoita havaintosi kaupungin omaan havaintokarttapalveluun:

https://experience.arcgis.com/experience/589df748fa9e41f9abc96b40341759b6/

Mikäli yhdistyksenne, yhteisönne tai järjestönne haluaa järjestää vieraslajitalkoot, voitte tiedustella puistotoimelta tai ympäristönsuojelulta ohjeita parhaaseen torjuntatapaan. 

Kaupungilta voi myös tiedustella kuljetusapua torjunnasta syntyvälle kasvijätteelle.

Torjuntaterveisin

Puistoimen vieraslajitorjunta ja ympäristönsuojelu