Nuorisovaltuusto
Sastamalan nuva
Sastamalan 17-jäseninen nuorisovaltuusto valitaan vaaleilla kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Toimikauden ensimmäisessä kokouksessaan nuorisovaltuusto valitsee keskuudestaan 7-jäsenisen nuorisohallituksen. Nykyisen nuorisovaltuuston toimikausi on 1.1.2026-31.12.2027.
Nuorisovaltuuston ja -hallituksen kokouksia on säännöllisesti noin kerran kuukaudessa. Kokoukset pidetään pääsääntöisesti tiistaisin Sivistyskeskus Uossolla tai Sastamalan pääkirjastolla Vintillä. Nuorisovaltuuston pöytäkirjat ovat kaikkien luettavissa.
Nuorisovaltuuston paikat jakautuvat kiintiöittäin sekä alueellisiin kiintiöihin että ikäkiintiöihin. Ikäkiintöitä on kaksi: 13–15-vuotiaat sekä 16–18-vuotiaat. Alueellisia kiintiöitä on kolme: etelä (entinen Vammalan kaupungin alue), länsi (entiset Äetsän ja Kiikoisten kuntien alueet) ja pohjoinen (entiset Mouhijärven ja Suodenniemen kuntien alueet). Jokaisella alueella on kaksi kiintiöpaikkaa molemmille ikäkiintiöille. Alueellisten paikkojen jakautuminen on laskettu suhteessa alueella asuvien nuorten määrään. Paikat jakautuvat seuraavasti: etelä – 9 paikkaa, länsi – 4 paikkaa ja pohjoinen – 4 paikkaa. Kiintiöpaikkojen jälkeen vapaat paikat jakautuvat nuorisovaaleissa saatujen äänien perusteella.
Nuorisovaltuusto kunnallisessa päätöksenteossa
Sastamalan nuorisovaltuusto osallistuu kunnalliseen päätöksentekoon aktiivisesti. Nuorisovaltuustolla on puhe- ja läsnäolo-oikeudet kaikissa Sastamalan kaupungin toimielimissä ja lautakunnissa. Kasvatus- ja opetuslautakunnassa sekä kaupunginvaltuustossa nuorisovaltuustolla on 2 edustajaa ja muissa toimielimissä 1.
Lisäksi nuorisovaltuuston edustajia voidaan pyytää tarvittaessa asiantuntijoiksi erilaisiin kaupungin työryhmiin. Sastamalan nuorisovaltuustolla on myös suora aloiteoikeus eli oikeus tehdä kaupunginvaltuuston kokouksessa kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa.
Kokouksien ulkopuolella nuorisovaltuusto antaa kaupungille merkityksellisiä aloitteita ja tekee lausuntoja koskien nuorten asioita. Jos siis jokin asia kaihertaa mieltäsi tai sinulla on loistava idea eteenpäin vietäväksi, voi nuorisovaltuutettuihimme ottaa reippaasti yhteyttä ja laittaa vaikka sähköpostia.
Sastamalan nuorisovaltuuston yhteistyötoiminta
Nuorisovaltuusto tekee yhteistyötä muiden nuorten vaikuttajaryhmien kanssa. Sastamalassa kiinteää yhteistyötä tehdään koulujen oppilaskuntien kesken. Monesti nuorisovaltusto ja oppilaskunnat osallistuvat yhdessä tapahtumien järjestämiseen. Nuorisovaltuusto ja oppilaskunnat voivat ajaa myös yhdessä nuorten asioita.
Maakuntatasolla yhteistyötä kehitellään Pirkanmaan muiden nuorisovaltuustojen kanssa Pirkanmaan Nuorisofoorumin tapaamisissa sekä Pirkanmaan hyvinvointialueen nuorisovaltuustossa.
sastamalannuva@gmail.com
Sastamalan nuorisovaltuuston oma sähköposti
Sastamalan nuorisovaltuusto 2026-2027
Aaltonen Ellen
Alavenetmäki Maisu
Berezhna Sofiia
Grönblom Jimi, varapuheenjohtaja
Haikka Sebastian
Iltanen Leo
Joensuu Petrus, tiedotusvastaava
Koivuniemi Justiina
Laaninen Johannes
Laaninen Tuomas
Mäkiranta Venla
Nykvist Eevertti, varasihteeri
Nykvist Frida
Ollila Anna-Liisa, sihteeri
Pajala Iiro, puheenjohtaja
Pyymäki Lotta
Uusitalo Ilona
Varajäsenet 2026-2027
Järvinen Ella
Murtojärvi Sofia
Nieminen Kasper
Sastamalan nuorisohallitus 2026
Berezhna Sofiia
Grönblom Jimi
Joensuu Petrus, tiedotusvastaava
Mäkiranta Venla
Ollila Anna-Liisa, sihteeri
Pajala Iiro, puheenjohtaja
Pyymäki Lotta
Toimintaa ohjaa vastaava nuorisotyöntekijä Tytti Peurala, puh. 040 6621762, tytti.peurala@sastamala.fi
Nuorisovaltuuston ohjaaja
Tytti Peurala
vastaava nuorisotyöntekijäSastamalan nuorisovaltuuston kokoukset 2026
| Nuorisovaltuuston ja -hallituksen kokoukset 2026 | Kokousaika | Kokouspaikka |
| Nuorisovaltuuston kokous | la 17.1.2026 klo 10 | Houhajärven Leirimaja |
| Nuorisohallituksen kokous | ti 27.1.2026 klo 15.45 | Sivistyspalvelukeskus Uosso |
| Nuorisovaltuuston kokous | ti 3.2.2026 klo 16.15 | Vintti, Sastamalan pääkirjasto |
| Nuorisohallituksen kokous | ti 17.2.2026 klo 15.45 | Sivistyspalvelukeskus Uosso |
| Nuorisovaltuuston kokous | ti 3.3.2026 klo 16.15 | Vintti, Sastamalan pääkirjasto |
| Nuorisohallituksen kokous | ti 24.3.2026 klo 15.45 | Kaupungintalo, Kokoushuone Vintti (422) |
| Nuorisovaltuuston kokous | ti 31.3.2026 klo 16.15 | Vintti, Sastamalan pääkirjasto |
| Nuorisohallituksen kokous | ti 28.4.2026 klo 15.45 | Sivistyspalvelukeskus Uosso |
| Nuorisovaltuuston kokous | ti 5.5.2026 klo 16.15 | Vammalan rantasauna |