Takaisin ajankohtaisiin
9.11.2022 | Kuulutukset

Vammalan Sillankorvan asemakaavan muutos 2019

Tämä kuulutus korvaa edellisen Vammalan sillankorvan asemakaavan muutosehdotusta koskevan kuulutuksen, sillä kaavan nähtävilläoloaika on muuttunut.

Kaupunginhallitus on päättänyt asettaa nähtäville Vammalan Sillankorvan asemakaavan muutosehdotuksen.  Suunnittelualue käsittää Sillankorvankatuun ja Rautaveteen rajautuvan alueen, jolle sijoittuvat mm meijeri, kirjasto sekä Ystävyydenpuisto. Tavoitteena on mm. yhdyskuntarakenteen tiivistäminen sekä meijerin kehittämisen mahdollistaminen uuteen käyttöön ottaen kuitenkin huomioon rannan myötäinen virkistysreitti, puistoalueet sekä rakennettu kulttuuriympäristö ja maisema.

Vammalan Sillankorvan asemakaavan muutosehdotus on nähtävillä osallisten kuulemista varten 9.11.–9.12.2022 yhdyskuntasuunnittelun tiloissa kaupungintalon 2. kerroksessa, Tampereentie 5 ja internetissä Sastamalan kaupungin kaavoituksen sivuilla www.sastamala.fi. Ehdotuksesta voi jättää muistutuksia kaupunginhallitukselle osoitettuina joko postitse osoitteella PL 23, 38201 SASTAMALA tai sähköpostitse osoitteella sastamala@sastamala.fi. Lisätietoja antaa kaavoitusarkkitehti Pinja Ahola puh. 040 506 2520.

Nuupalan rautatiealueen asemakaavan muutos

Tämä kuulutus korvaa edellisen Nuupalan rautatiealueen asemakaavan muutosehdotusta koskevan kuulutuksen, sillä kaavan nähtävilläoloaika muuttunut.

Kaupunginhallitus on päättänyt asettaa nähtäville Nuupalan rautatiealueen asemakaavan muutosehdotuksen.  Suunnittelualue käsittää suurimmaksi osaksi rautatiealuetta Varikon sillan kummallakin puolella, mutta myös Ratakadun katualuetta, suojaviheraluetta ja puistoaluetta. Tavoitteena on osoittaa tarpeelliset rata-alueen laajennukset sekä mahdollistaa kevyen liikenteen väylä radan pohjoispuolelle.

Nuupalan rautatiealueen asemakaavan muutosehdotus on nähtävillä osallisten kuulemista varten 9.11.–9.12.2022 yhdyskuntasuunnittelun tiloissa kaupungintalon 2. kerroksessa, Tampereentie 5 ja internetissä Sastamalan kaupungin kaavoituksen sivuilla www.sastamala.fi. Ehdotuksesta voi jättää muistutuksia kaupunginhallitukselle osoitettuina joko postitse osoitteella PL 23, 38201 SASTAMALA tai sähköpostitse osoitteella sastamala@sastamala.fi. Lisätietoja antaa kaavoitusarkkitehti Pinja Ahola puh. 040 506 2520.

Kaupunginhallitus