Kokeilussa Sastamalan kaupungin Työllisyyspalvelut vastaa kokeilulain mukaisesti siirtyvistä TE-palveluista sekä Sastamalan että Punkalaitumen kokeilun kohderyhmän asiakkaille.

Työllisyyden kuntakokeilua toteutetaan 1.3.2021 – 31.12.2024

Koskeeko kokeilu minua?

Työllisyyden kuntakokeilun asiakkaita ovat työttömät työnhakijat, työllistettynä olevat ja työllistymistä edistävissä palveluissa olevat työnhakijat, joiden kotikunta on Sastamala tai Punkalaidun, ja jotka:

  • eivät ole oikeutettuja ansiopäivärahaan
  • ovat alle 30-vuotiaita, maahanmuuttajia tai vieraskielisiä henkilöitä.

Kotoutumisajalla olevien maahanmuuttajien palvelusta vastaa keskitetysti Pirkanmaan kokeilualueella Tampereen kansainvälisen osaamisen palvelut.
Kotoutumisajan päättäneet maahanmuuttajat ja muut vieraskieliset asioivat Sastamalan kaupungin Työllisyyspalveluissa.

Kansainvälisen osaamisen ja rekrytoinnin sivut

Asiakkaille ilmoitetaan henkilökohtaisesti

  • Kokeilun aikana uusi työnhakija ilmoittautuu edelleen normaalisti Pirkanmaan TE-toimistoon. Työnhakijaksi ilmoittaudutaan pääsääntöisesti TE-palvelujen Oma asiointi -palvelun kautta. TE-toimisto ohjaa kokeilun piiriin kuuluvat asiakkaat kunnan asiakkaiksi.
  • Kokeilussa asiakas saa hänelle nimetyn OMA-valmentajan. Hän tukee työnhaussa ja neuvoo työttömyyteen liittyvissä viranomaisasioissa. Oma-valmentaja koordinoi asiakkaalle yhdessä hänen kanssaan yksilöllisen polun kohti työtä, koulutusta tai muita palveluja.

Asiointipisteet

Puistokatu 10 (työ- ja elinkeinotoimiston tilat)
Asemakatu 15 (kaupungin työllisyyspalvelujen tilat ja TYP)
Lisäksi Sastamalan kaupungin elinkeinopalvelut palvelevat yrityksiä ja yrittäjäksi aikovia kaupungintalolla, Tampereentie 5.

Sastamalan kaupungin Työllisyyspalvelut
Posti- ja käyntiosoite: Asemakatu 15, 38210 Sastamala
Puhelin: 040 768 3727
Avoinna: ma-pe (tällä hetkellä ajanvarauksella), kello 9.00-15.30 (Noudatamme kulloinkin voimassa olevia, koronatilanteeseen liittyviä viranomaisohjeita/rajoituksia.  Sisätiloissa asioitaessa suositellaan maskin käyttöä.)

Sähköinen asiointi tapahtuu TE-palveluiden Oma asiointi-palvelun kautta. Voit ilmoittaa siellä mm. työnhakutilanteesi muutoksista, suunnitelman toteuttamisesta ja jättää yhteydenottopyyntöjä.

Emme suosittele tietoturvasyistä sähköpostiasiointia. Mikäli henkilöasiakkaana asioit sähköpostilla, tulee Sinun huolehtia yhteyden riittävästä sähköpostin suojaamisesta esim. käyttämällä luottamuksellisen sähköpostin lähettämistä (ohjeet alla) tai pyytämällä suojattua yhteyttä kuntakokeilun OMA-valmentajalta. Sähköpostitse emme vastaa henkilökohtaiseen tilanteeseen liittyviin kysymyksiin. Annamme vastauksia sähköpostilla vain yleisellä tasolla tai suojattua sähköpostia käyttäen, näin varmistamme etteivät tiedot joudu vääriin käsiin.

Ohjeet luottamuksellisen sähköpostin lähettämiseksi löydät täältä.

OMA-valmentajat

Minna Pyhälahti, alkupalvelut p. 050-3955177
Elina Kokkoniemi, alkupalvelut ja osaamisen kehittämisen palvelut, p. 050-5118596
Taina Kaapu, Punkalaidun ja kokeilussa osaamisen kehittämisen palvelut, p. 040-4880254
Sari Korpela, työelämäpalvelut, työnvälityksen kohtaantopalvelut, p. 050-3402030

Pia Holappa, osaamisen kehittäminen ja työnvälityksen kohtaantopalvelut p.040-1593093
Eija Deuzan, nuorten palvelut ja TYP p. 050-5728734
Rosa Aalto, nuorten palvelut p. 050-5967679
Sanna Pirttimäki, tuettu työllistäminen, p. 040-6376141
Anna-Maija Tuomisto, tuettu työllistäminen ja TYP, p. 0400-229152
Soile Leppämäki, tuettu työllistäminen ja TYP, p. 050-4785623
Merja Vedenpää, p. 046-9203999, omavalmentaja ja kokeilun omavalmentajien tuki

Työllisyyden kuntakokeilun vastuuhenkilö Sastamala/Punkalaidun ja läntisen alueen kuntakokeilun aluekoordinaattori ja länsi-Pirkanmaan TYP-johtaja. Sastamalan kaupungin työllisyyspalvelupäällikkö.
Tiina Leppäniemi p. 040-6683961

Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@sastamala.fi.

Lisätietoja

Lisätietoja saat alueellisilta Pirkanmaan työllisyyden kuntakokeilun verkkosivuilta