Peruskoulu käsittää vuosiluokat 1–9, ja se on tarkoitettu 7–16-vuotiaille.

Suomalainen perusopetus on yleissivistävää koulutusta, ja sillä on sekä kasvatus- että opetustehtävä. Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisinä ja yhteiskunnan jäseninä sekä opettaa tarpeellisia tietoja ja taitoja. Perusopetus tuottaa kaikille saman jatko-opintokelpoisuuden.

Jokaisella Suomessa vakituisesti asuvalla lapsella ja nuorella on lakiin perustuva oppivelvollisuus. Oppivelvollisuuden tavoitteena on turvata kaikille elämässä ja yhteiskunnassa tarpeellinen perusosaaminen ja sivistys sekä edistää yhdenvertaisia mahdollisuuksia kehittää itseään kykyjensä ja tarpeidensa mukaisesti. 

Kuuden ensimmäisen vuoden aikana opetusta antaa yleensä luokanopettaja, joka opettaa kaikkia tai useimpia aineita. Kolmen ylimmän luokan opetus on pääosin aineenopetusta, jolloin eri oppiaineita opettavat eri aineiden opettajat.

Perusopetus on oppilaalle maksutonta. Opetuksen lisäksi oppikirjat, muut oppimateriaalit sekä työvälineet ovat maksuttomia.

Oppilaalla on myös oikeus saada jokaisena koulun työpäivänä maksuton, täysipainoinen ateria sekä tietyin edellytyksin maksuton koulukuljetus. Oppilaalla on myös oikeus saada maksutta opiskeluhuoltoa, jota opetukseen osallistuminen edellyttää. Erityistä tukea tarvitsevalla oppilaalla on lisäksi oikeus saada maksutta muun muassa apuvälineet ja tulkitsemis- ja avustajapalvelut, joita hän tarvitsee osallistuakseen opetukseen.

Ajankohtaiset

12.1.2024 Perusopetus

Sastamalan kaupunki kutsuu vanhemmat mukaan lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia edistämään

Sastamalan kaupunki haluaa luoda toimivan ja pysyvän rakenteen kaupungin ja vanhempien väliseen yhteistyöhön. Toimintaa on tarkoitus suunnitella ja saada alulle Suomen Vanhempainliiton kanssa yhteistyössä järjestettävässä…

Lue lisää
1.8.2023 Perusopetus

Peruskoulujen lukuvuoden 2023-2024 aloitus ja koulukuljetukset

Sastamalan kaupungin peruskoulut aloittavat syyslukukauden torstaina 10.8.2023. Koulukohtaiset tiedot löytyvät sivun lopusta. Sivun tietoja päivitetään vielä viikon 31 aikana.

Lue lisää