Stormin koulun liikuntasali

Sastamalan kaupungin perusopetuksessa järjestetään ohjattua ja monipuolista aamu- ja iltapäivätoimintaa alakouluyksiköissä. Toimintaan voivat osallistua 1. ja 2. luokan oppilaat sekä erityisen tuen päätöksen saaneet oppilaat. Aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään arkisin 7.30–17.00 välisenä aikana ennen ja jälkeen koulun oppituntien. Toimintapisteitä on 11, jokaisella alakoululla, mikäli minimikoot ryhmissä täyttyvät lukuvuosittain. Sastamalan kaupunki vastaa aamu- ja iltapäivätoiminnasta kaikissa yksiköissä omana toimintanaan.

Aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea kodin ja koulun kasvatustyötä sekä lapsen tunne-elämän kehitystä ja eettistä kasvua. Toiminta on pienelle koululaiselle turvallinen ympäristö koulupäivän jälkeen ammattitaitoisten aikuisten kanssa. Toimintaa järjestetään monipuolisesti koulualuetta ja toimintatiloja hyödyntäen. Toiminnasta on mahdollista myös osallistua yksikössä tarjolla oleviin kerhoihin. Myös läksyjen tekemiselle on varattu aikaa. Toiminnan aikana lasten on mahdollista myös leikkiä vapaasti. Aamupäivätoiminnassa on tarjolla erikseen maksullinen aamupala. Iltapäivätoiminnan maksuun sisältyy välipala. Koulun ja apip-toiminnan säännöt ja ohjeet ovat yhteneväiset. Aamu- ja iltapäivätoimintaan haetaan keväisin Wilmassa olevalla lomakkeella seuraavaksi toimintakaudeksi. Myös kesken lukuvuoden voi tiedustella paikkaa suoraan koululta tai sivistyspalvelukeskuksesta.