Haitalliset vieraslajit Sastamalassa

Komealupiini (Lupinus polyphyllus)

Komealupiinia esiintyy runsaasti tien pientareilla ja joutomailla. Sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty. Kasvi tulee hävittää omalta pihalta.

• Jo pelkkä kukintojen kerääminen estää lajin leviämistä, kun uusia siemeniä ei päästetä syntymään. Komealupiini pyritään hävittämään kokonaan erityisherkiltä alueilta (esim. luonnonsuojelualueet, lehdot ja niityt).
• Kasvaa karussakin maaperässä, kuten mäntykankailla.
• Siemenet voivat säilyä maaperässä kymmeniä vuosia ja siemenillä saastuneen maa-aineksen siirtely paikasta toiseen on yksi merkittävä leviämisväylä.

Torjunta

Niitto tai kitkeminen ennen siementen kehittymistä. Kitkeminen on tehokasta, kun koko juuri saadaan poistettua maasta. Myös pelkkä kukintojen kerääminen ehkäisee leviämistä, kun uusia siemeniä ei päästetä kehittymään.

Kitkentä

Pieni määrä kannattaa kaivaa lapiolla ylös ja varmistaa että juuri saadaan kokonaan pois.

Niitto

Läpi kasvukauden, kasvin tyveltä tehty niitto heikentää kasvin elinvoimaa. Niitto tulee tehdä ennen siementen kypsymistä.

Kasvijätteen käsittely

Kuivatut juurakot, kukinnot, lehdet ja varret voi hävittää kompostoimalla. Siemenpalot tulee hävittää aina sekajätteen mukana, siemenet eivät tuhoudu kompostissa. Siemeniä sisältävää kasvijätettä ei saa laittaa kompostiin, puutarhajätteen keräykseen tai jättää/viedä luontoon.

Jättiputket-ryhmä (Heracleum persicum -ryhmä)

Jättiputki leviää siementen avulla ja siemenet leviävät uusille kasvupaikoille mm. maansiirtojen yhteydessä. Lajia havaitaan Sastamalan alueella runsaasti entisillä maankaatopaikoilla, sekä mm. joutomailla, mihin on tuotu laittomasti puutarhajätettä. Jättiputkea ei saa pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa. Kasvi pitää hävittää omalta pihalta.

• Siemenet säilyvät itämiskykyisinä jopa 7 vuotta, joten seurantaa ja torjuntaa tulee jatkaa useita vuosia ensimmäisen havainnon jälkeen, etenkin jos on havaittu kukkinut kasvi, joka voi tuottaa tuhansia siemeniä.
• Helpoin ja kevyin tapa estää lajin leviäminen, on kukinnon toistuva poistaminen. Kukinnon leikkaus heikentää kasvia ja uusia siemeniä ei pääse syntymään. Kukinto tulee aina hävittää poltettavan sekajätteen mukana.
• Suomessa kasvaa myös alkuperäisiä kookkaita sarjakukkaiskasveja, joita ei pidä sekoittaa jättiputkiin ja joita ei ole syytä hävittää (mm. ukonputki, karhunputki ja väinönputki).
• Kukintovarsi voi rehevällä kasvupaikalla yltää jopa 4-metriseksi ja kasvusto voi alentaa kiinteistön ja maan arvoa.
• Kasvinesteen reagoidessa auringonvalon kanssa iholle voi syntyä vakavia palovamman kaltaisia, hitaasti parantuvia tai jopa pysyviä iho-oireita. Herkimmät voivat saada hengenahdistusta ja allergisia oireita kasvuston lähellä oleskelusta.

Torjunta

Hävittäminen vaatii usean vuoden säännöllisen torjuntatyön ja usein erilaisten torjuntakeinojen yhdistely on tehokkainta (kitkeminen, kukinnon leikkaaminen ja niitto).

Torjunta kannattaa aloittaa huhti-toukokuussa, kun kasvit ovat pieniä. Yhdenkin kukkineen kasvin esiintymispaikkaa tulee seurata usean vuoden ajan, sillä siementen pitkän itämiskyvyn vuoksi.

Hävittämisessä on noudatettava erityistä varovaisuutta kasvinesteen takia. Pienten taimien kitkentä on turvallisinta ja kasvijätettä syntyy vähemmän.

Kitkentä

Ensimmäisen vuoden hentojuurisia, pieniä taimia kannattaa kaivaa juurineen esim. rikkaruohoraudalla. Käytä aina suojakäsineitä.

Peittäminen (useaksi vuodeksi)

Pienehkön kasvuston voi peittää tummalla, paksulla, valoa läpäisemättömällä muovilla (esim. katemuovilla). Peittäminen näivettää kasvit eikä päästä siemeniä itämään maaperästä. Peitteen reunoja tulee seurata säännöllisesti ja peitteen tulee pysyä ehjänä paikallaan useita vuosia.

Niitto

Läpi kasvukauden, kasvin tyveltä tehty niitto heikentää kasvin elinvoimaa. Niitto tulee tehdä ennen siementen kypsymistä.

Kasvijätteen hävittäminen

Kuivatut juurakot, kukinnot, lehdet ja varret voi hävittää kompostoimalla. Siemenpalot tulee hävittää aina sekajätteen mukana, siemenet eivät tuhoudu kompostissa. Siemeniä sisältävää kasvijätettä ei saa laittaa kompostiin, puutarhajätteen keräykseen tai jättää/viedä luontoon.

Jättipalsami (Impatiens glandulifera)

Jättipalsami on lisääntynyt merkittävästi Sastamalan alueella ja uusia esiintymiä havaitaan joka vuosi. Useimmin lajia tavataan ojissa ja uomien reunoilla, mutta myös karummilla ja kuivemmilla kasvupaikoilla. Jättipalsamia ei saa pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa. Kasvi pitää hävittää omalta pihalta.

• Voi kasvaa yli 3 metrisiksi, muodostaa nopeasti tiheitä kasvustoja.
• Jopa pienimmät, alle 10 cm korkeat yksilöt kukkivat ja muodostavat siemeniä.
• Havaittu paikoin vaikeuttavan metsänuudistamista tukahduttamalla puiden taimia.
• Uhkaa esimerkiksi taimenten kutusorakoita ja kuoriutuvia kalanpoikasia.
• Myös jätti-, rikka-, ja vielä harvinaisempi lännenpalsami luokitellaan Suomessa haitallisiksi vieraslajeiksi.
• Monet kasvustot ovat saaneet alkunsa, kun puutarhajätettä on kuljetettu luontoon laittomasti.

Torjunta

Tehokkainta ja helpointa torjunta on kitkemällä touko-kesäkuussa, kasvin ollessa vielä pieni. Kasvi irtoaa maasta helposti juurineen kaikissa kasvuvaiheissa, eikä erityisiä suojavarusteita tarvita. Uusia taimia tulee kitkeä läpi kasvukauden. Taimivaiheessa kitkennästä syntyy vähemmän kasvijätettä, joka voidaan kompostoida tai maaduttaa kasoilla (kasan alle tulee laittaa esim. jätesäkki, jotta kasvi ei juurru uudestaan). Kun torjunta aloitetaan, eikä uusia siemeniä päästetä syntymään, saa lajin hävitettyä parissa vuodessa.

Niitto

Toistetaan useita kertoja kasvin tyveltä, jotta siementäviä yksilöitä ei pääse syntymään. Vaikka niitto tehdään mahdollisimman läheltä maanpintaa, jatkaa kasvi kasvuaan leikkauskohdasta, siksi niitto tulee tehdä useita kertoja.

Kasvijätteen käsittely

Kukkimaton kasvijäte (erityisesti pienet taimet) voidaan kompostoida. Siemeniä sisältävää kasvijätettä ei saa laittaa kompostiin, puutarhajätteen keräykseen tai jättää/viedä luontoon. Hävitä kukinnot sekajätteenä, mikäli et ole varma siementen kypsyydestä.

Kurtturuusu (Rosa rugosa)

Kurtturuusun Rosa rugosa –laji ja sen valkokukkainen muoto Rosa rugosa f. alba on luokiteltu kansallisesti haitallisiksi vieraslajeiksi. Lajin voi sekoittaa orjanruusuihin ja tarhakurtturuusuihin (tarhakurtturuusulla on yleensä kerrottu tai puolikerrottu kukinta, kun kurtturuusulla se on yksinkertainen).

Kurtturuusun kasvatus on kiellettyä 1.6.2022 alkaen. Kasvi tulee hävittää omalta pihalta. Kielto koskee siirtolapuutarhoja, maanteiden tiealueita, yksityispihoja ja yleisiä alueita (kuten puistot ja uimarannat).

Kaupunki on poistanut kasvustoja omistusalueiltaan vuodesta 2019 kaivamalla, sekä näivettämällä.

Torjunta

Tehokkain, helpoin ja edullisin torjuntatapa riippuu kasvupaikasta ja kasvuston koosta. Hävitetyn kasvuston jälkiseuranta on aina tärkeää, sillä laji leviää tehokkaasti myös juuriversojen kautta.

Koska laji leviää ensisijaisesti lintujen ja vedessä kelluvien siementen avulla, jo pelkkä kiulukoiden kerääminen estää lajin leviämistä.

Kitkentä

Pensas leikataan tyveä myöten alas ja juurakko pyritään kaivamaan kokonaan pois maasta. Hiekkamaasta juurakko irtoaa helpommin, kivikossa juuria on vaikea saada kokonaan pois.

Näännyttäminen (hankalat ja kivikkoiset paikat)

Uudet versot katkotaan pois koko kasvukauden ajan.

Peittäminen

Kasvusto leikataan alas ja peitetään huolellisesti tukevalla, valoa läpäisemättömällä peitteellä, joka kiinnitetään tukevasti maahan. Peitteen annetaan olla paikallaan 2-3 vuotta. Reunoilta kasvavat versot kiskotaan pois. Peitteen tulee pysyä ehjänä ja paikallaan usean vuoden ajan.

Kasvijätteen käsittely

Pakkaa leviämiskykyiset kasvinosat (kiulukot ja juurakot) mieluusti kahteen, tiiviisti suljettuun jätesäkkiin ennen sekajätteeseen laittamista. Leikatut varret voidaan hakettaa, polttaa tai toimittaa risujätteenä jäteasemalle. Siemeniä sisältävää kasvijätettä ei saa laittaa kompostiin, puutarhajätteen keräykseen tai jättää/viedä luontoon.

Sahalinintatar, tarhatatar ja japanintatar

Näiden kolmen tatarlajin maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty. Kasvi tulee hävittää omalta pihalta. Sastamalan alueella suuria tatarlajeja ei ole istutettu yleisille alueille Varikonkatua lukuun ottamatta ja sitä tavataan enimmäkseen kotipihoilla, sekä joutomailla, johon se on kulkeutunut maa-ainesten ja mahdollisesti puutarhajätteen mukana.

• Juurakko on monivuotinen, mutta maanpäälliset osat yksivuotisia.
• Kaikki tatarlajit ovat erittäin nopeakasvuisia, ja varret yltävät kasvukauden aikana jopa useiden metrien mittaisiksi.
• Muodostaa juurakon avulla nopeasti tiheitä ja laajoja kasvustoja.
• Maavarret voivat kasvaa metrin vuodessa ja yltää jopa 20 metrin mittaisiksi ja kahden metrin syvyyteen. Kasvi pystyy läpäisemään jopa asfaltin ja voi vaurioittaa rakenteita.

Torjunta

Jatkuva alasleikkaaminen (näivettäminen) läpi kasvukauden heikentää kasvia. Kasvustokohdan muuttaminen esim. ruohonleikkurilla leikattavaksi alueeksi voi helpottaa hävittämistä. Tiheillä asutusalueilla kasvi leviää helposti naapureidenkin puolelle ja vain samanaikainen torjunta heikentää juurakon elinvoimaa.

Kaivettaessa kaikki juurakon palaset tulisi saada pois, sillä hyvinkin pienet maavarren palat pystyvät kasvattamaan uuden kasvin. Hävittäminen kaivamalla on harvoin paras torjuntakeino.

Kasvijätteen hävittäminen

Juuren osat ja juurakot tulee hävittää sekajätteen mukana. Lehdet ja varret voi kompostoida.

Espanjansiruetana (Arion vulgaris)

Espanjansiruetanaa on havaittu toistaiseksi vain Vammalan Marttilassa, paikoitellen hyvin runsaasti. Tehokkain tapa estää lajin leviäminen ja vähentää lajin kantaa on yksilöiden kerääminen ja tappaminen, niin kotipihoilla kun yleisilläkin alueilla. Haitallista vieraslajia ei saa päästää ympäristöön ja siksi se on aina hävitettävä omalta pihalta havaittaessa.

Etanan esiintymisalueilta ei saa kuljettaa muualle maa-ainesta, lehtikasoja, kompostia eikä kasveja. Näin estetään etanoiden ja niiden munien kulkeutuminen uusille alueille.

• Kaikkiruokainen (puutarhakasvit, lajitoverit, koiran uloste), täysikasvuisena yli 10 cm:n pituinen etana.
• Voi liikkua kymmeniä metrejä yössä, mm. rumpuputkia ja kosteita ojanpohjia hyödyntäen.
• Aiheuttaa tuhoja kotipuutarhoissa ja viljelyksillä.
• Yksi etana voi munia satoja munia kesän aikana. Etana munii yleensä karikekasoihin ja kasvien lehtiruusukkeisiin. Valtaosa munista selviää talvesta.
• Etanan erittämä lima voi sisältää bakteereita (mm. listeria) jotka voivat olla vaarallisia ihmisille ja kotieläimille.

Torjunta

Etanat kulkeutuvat uusille alueille ensisijaisesti ihmisen toiminnan seurauksena. Etanan esiintymisalueilta ei saa kuljettaa muualle maa-ainesta, puutarhajätettä, eikä kompostijätettä.

Paras torjuntakeino on kerääminen ja tappaminen. Keväällä torjunta on tehokkainta, ennen muninnan alkua. Rautafosfaatin käyttö on tehokkainta laajemmilla alueilla samanaikaisesti, painottuen kevääseen, ennen muninnan alkamista.

Lajin voi sekoittaa kotoiseen harmittomaan ukkoetanaan, joka kuuluu maamme alkuperäiseen lajistoon. Ukkoetana ei esiinny koskaan massana tai suurella joukolla kuten espanjansiruetana yleensä tekee.

Jos alueella on tavattu espanjansiruetanaa

Samanaikaiset torjuntatoimet ovat tehokkaimpia. Etanoiden torjunnassa käytettävää rautafosfaattia kannattaa käyttää samanaikaisesti laajemmalla alueella.

Hoidetuilla alueilla havaitseminen ja kerääminen on helpompaa. Piha-alueen kasvillisuus tulee pitää matalana (mahdollisimman kuivana). Etanat etsivät suojaa kuivuudelta esim. kosteista lautakasoista, lehtikasoista, kiviaidoista ja paahteelta suojaavasta kasvillisuudesta (esim. isolehtiset kasvit). Myös avokompostit houkuttelevat etanoita ja toimivat oivallisina piilo- ja talvehtimispaikkoina.

Etanoiden kerääminen ja hävittäminen

Etanan tappaminen ja hävittäminen käy helpoiten pudottamalla etana kiehuvaan veteen. Ethän käytä etikkaa tai suolaa, tai muita aineita, jotka tappavat etanan hitaasti.
Kuolleet etanat hävitetään sekajätteen mukana muovipussissa tai haudataan syvälle maahan.

Rautafosfaattia syönyt etana vetäytyy yleensä maan alle kuolemaan, mutta rautafosfaattia käytettäessä kannattaa tarkistaa, ettei raatoja jää houkuttelemaan lajitovereita.

Älä laita raatoja avokompostiin, lajitoverit käyttävät niitä ravintonaan.