Tuulivoimaloita horisontissa.
Sastamalan valtuuston 21.2.2022 vahvistamat periaatteet ohjaavat Sastamalassa tapahtuvaa tuulivoimakaavoitusta ja rakentamista.

  1. Kaikille yli yhden (1) MW:n nimellistehoisille tuulivoimaloille on mahdollista
    myöntää rakennuslupa vain kaavoituksen kautta.

    Perustelut: Tuulivoimaloilla ja jo yhdelläkin voimalalla on merkittäviä vaikutuksia
    ympäristöön, mistä johtuen tuulivoimaloiden toteuttaminen edellyttää laajaa ja laa-
    dukasta vaikutusten arviointia ja laajaa kuntalaisten ja maanomistajien kuule-
    mista. Riittävä kuuleminen ja vaikutusten arviointi on mahdollista vain
    kaavoituksella.
  2. Tuulivoimalat tulee sijoittaa vähintään 1200 metrin etäisyydelle vakituisesta
    asutuksesta ja loma-asutuksesta. Asumattomien kiinteistöjen osalta kiinteis-
    tön omistajan ja tuulivoimatoimijan keskeisillä sopimuksilla voidaan tuulivoi-
    mala tuoda lähemmäs asuinrakennusta tai lomarakennusta, kuitenkin
    lainsäätämien melurajoitteiden puitteissa.

    Perustelut: Lainsäädäntö mahdollistaa tuulivoimaloiden sijoittamisen 700 metrin
    etäisyydelle asutuksesta. Tuulivoimaloiden koon kasvaessa koetaan ne lähiympä-
    ristössä maisemallisesti haitallisina, eikä 700 metrin etäisyyttä pidetä nykyään riit-
    tävänä. Sastamalan osalta on otettava huomioon, että tuulivoimapuistoalueet
    sijoittuvat metsäisille alueille, mikä vähentää niiden maisemavaikutusta. Jos mini-
    mietäisyyttä asutuksesta kasvatettaisiin esitetystä 1200 metrin etäisyydestä, vä-
    hentäisi se merkittävästi tuulivoimaloiden rakentamismahdollisuuksia ja
    mahdollistaisi vain muutamien voimaloiden toteuttamisen puistoihin.
  3. Tuulivoimaloiden melu ei saa ylittää 35 dBA:n määrää asuinrakennusten ja
    loma-asuntojen ulkotiloissa. Tuulivoimaloiden melutasoista tilataan hanke-
    kohtaisesti kaavoitusvaiheessa riippumaton selvitys. Toimijan selvitys melu-
    tasoista ei ole riittävä.

    Perustelut: Tuulivoimaloiden merkittävimpänä haittavaikutuksena pidetään melua.
    Tästä johtuen on valtioneuvosto määritellyt tuulivoimaloille normaalia kaavoitusta
    tiukemmat melun ohjearvot. Viranomaisten melun ohjearvo tuulivoimarakentami-
    selle on 40 dBA (yöaikaan). Muussa kaavoituksessa melun enimmäisarvo asutuk-
    selle on 45 dBA (yöaikaan). Tuulivoimaloiden meluvaikutuksen minimoimiseksi
    esitetään, että Sastamalassa tuulivoimaloiden melu ei saa ylittää 35 dBA:n mää-
    rää asuinrakennusten ja loma-asuntojen ulkotiloissa.
  4. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus saa olla enintään 260 metriä.
    Perustelut: Tuulivoimaloiden korkeus vaikuttaa merkittävästi niiden maisemallisiin
    vaikutuksiin. Tällä hetkellä kaavoja laaditaan jo 350 metriä korkeille voima-
    loille. 260 metrin korkeutta voidaan pitää riittävänä tuulivoimaloiden sähkön tuo-
    tannon kannalta. 260-metrisen voimalan napakorkeus on noin 190 metriä.
  5. Tuulivoimaloita ei saa sijoittaa avoimille peltoalueille.
    Perustelut: Avoimille alueille sijoitetut tuulivoimalat näkyvät voimakkaasti ympäris-
    töönsä. Selkein ero metsäalueelle sijoitettuihin voimaloihin on, että metsä peittää
    merkittävästi tuulivoimaloiden näkyvyyttä niiden lähialueille.
  6. Kaavoituksen alkuvaiheessa tulee kaikkien alle kahden (2) kilometrin etäi-
    syydellä tuulivoimaloista sijoittuvien asuin- ja lomarakennusten osalta tehdä
    arvio ja kuvasovite tuulivoimaloiden näkyvyydestä.

    Perustelut: Kuvasovitteiden pohjalta kiinteistön omistaja ja kaavoitusta ohjaava
    kaupunki pystyvät paremmin arvioimaan tuulivoimaloiden maisemavaikutuksia.
  7. Toimija sitoutuu tekemään haittakorvaussopimukset vähintään 40 dBA:n
    melualueen (tuulivoimaa koskeva ulkomelun ohjearvo) laajuudelta, jotta
    maanomistajat saavat taloudellista korvausta melualueen aiheuttamasta ra-
    joitteesta. Näiden sopimusten tulee olla korvausperiaatteiden osalta yhtene-
    viä kaikkien maanomistajien kanssa.

    Perustelut: Tuulivoimalan melualueelle (vähintään 40 dBA) ei ole mahdollista
    saada rakennuslupia asuin- tai lomarakentamiselle. Jo rakennettujen tuulivoimaloi-
    den välittömään läheisyyteen ei ole myöskään mahdollista rakentaa toista tuulivoi-
    malaa, koska se vähentäisi aiemmin rakennetun voimalan hyödyntämää tuulta.
    Näistä haitoista johtuen tulee kiinteistön omistajalle maksaa haittakorvausta.
  8. Tuulivoimatoimijoiden tulee esittää tuulivoimaloita koskevat purkuvakuudet
    ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä.

    Perustelut: Jotta kaupunki voi varmistua siitä, että tuulivoimaloilla on asianmukai-
    set purkuvakuudet, tulee ne esittää kaupungille. Vakuudet tulee esittää viimeis-
    tään silloin, kun kaava on menossa hyväksymiskäsittelyyn. Näin siksi, koska vasta
    tuolloin voimaloiden sijaintipaikat on määritelty lopullisesti.
  9. Tuulivoiman rakentajayrityksen pitää sitoutua korvaamaan kaikkien tarvitta-
    vien uusien siirtolinjojen ja teiden maapohjan puusto maanomistajille ns.
    täyden korvauksen periaatteella ennen kaavan vahvistamista tehtävillä sopi-
    muksilla. Lisäksi kaupunki suosittelee, että myös kaavan ulkopuolisissa lu-
    nastuksissa käytetään ns. täyden korvauksen periaatetta.

Yhteystiedot

Profiilikuva Ilmari Mattila.

Ilmari Mattila

Maankäyttöjohtaja
Organisaatio
Maankäyttö
Vastuualueet
kaavoitushankkeet, suunnittelutarveratkaisut, poikkeamisluvat, tuulivoima ja aurinkovoimahankkeet