Takaisin ajankohtaisiin
12.8.2026 | Liikunta

Muistolan laavu on Sastamalan kaupungin ylläpitämä, lähes esteetön retkeilykohde, joka on tarkoitettu kaikkien kuntalaisten virkistys- ja ulkoilukäyttöön. Valitettavasti laavulla on esiintynyt toistuvaa ilkivaltaa, joka on aiheuttanut vahinkoa laavun rakenteille ja heikentänyt alueen viihtyisyyttä.

Laavulla on muun muassa sotkettu rakenteita, rikottu ja revitty katon huoparakenteita sekä jätetty alueelle roskaa. Toistuvat vahingonteot aiheuttavat ylimääräisiä kunnossapito- ja korjauskustannuksia sekä heikentävät kaikkien käyttäjien mahdollisuuksia nauttia alueesta turvallisesti ja viihtyisästi.

Mikäli ilkivalta jatkuu, liikunta- ja nuorisopalvelut joutuvat harkitsemaan laavun siirtämistä toiseen paikkaan. Tällainen ratkaisu olisi valitettava, sillä Muistolan laavu on tärkeä lähivirkistyskohde ja yksi harvoista lähes esteettömistä ja helposti saavutettavista retkeilypaikoista, joka palvelee laajasti eri-ikäisiä kuntalaisia.

Liikunta- ja nuorisopalvelut vetoavat kaikkiin alueen käyttäjiin, että laavusta ja sen ympäristöstä pidetään yhteistä huolta. Toivomme, että jokainen käyttäjä omalla toiminnallaan edistää alueen siisteyttä, turvallisuutta ja rakenteiden säilymistä hyvässä kunnossa.

Yhteistyöllä voimme varmistaa, että Muistolan laavu säilyy jatkossakin kaikkien kuntalaisten käytössä olevana viihtyisänä ja helposti saavutettavana retkikohteena.