Takaisin ajankohtaisiin
23.2.2023 | Päätöksenteko

Sastamalan kaupunginvaltuusto keskusteli seminaarissaan 20.2.2023 tulevan uimahallin sijainnista, toiminnallisuuksista sekä kustannuksista. Seminaari oli jatkoa tammikuiselle valtuuston työpajalle, jossa hahmoteltiin yhteistä näkemystä eri käyttäjäryhmien odotuksista mm. uimahallin sijainnin sekä muiden reunaehtojen osalta.
 
Uimahallin sijaintia on Sastamalassa vuosien varrella kaavailtu useampaan paikkaan, muun muassa Tampereentien varrelle ns. Iisan pellolle kaupungintaloa vastapäätä. Loppuvuodesta 2022 virisi keskustelu mahdollisuudesta rakentaa uimahalli Sylvään koulun tontille tulevan Taitotalon läheisyyteen.

– Keskeiset linjaukset uimahallirakentamisesta tehdään kesään mennessä, jonka jälkeen käynnistyy yksityiskohtaisempi valmistelu. Hankesuunnitelma kokonaisuudessaan on valmis vuoden lopussa, kertoo Sastamalan kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg.

 Uuden uimahallin alustava kustannusarvio on tällä hetkellä n. 17–18 miljoonaa euroa. Lisäksi liikunta- ja oheistilojen määrä vaikuttaa kustannuksiin. Eri rahoitusmalleja ja toimintamuotoa (omaa toimintaa/ulkopuolinen operaattori) kartoitetaan kevään aikana. Samalla selvitetään mahdollisuutta saada opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää avustusta liikuntapaikkojen rakentamiseen.

Sastamalan kaupungin tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi sanoo, että eri käyttäjätahoja kuunnellaan tarkalla korvalla, ennen kuin uimahallin tilaratkaisuja lyödään lukkoon:
– Kaupunkilaiset, vanhus-, vammais- ja nuorisoneuvostot sekä kolmannen sektorin toimijat pääsevät kertomaan omista odotuksistaan vielä kevään aikana, hän lupaa.