Meidän Sastamala – aikuisten oikeesti
Sastamalan nuorten aikuisten osallisuustapahtuma järjestetään keskiviikkona 18.11.2026 Ohjaamolla Sastamalassa (Asemakatu 15, 38210 Sastamala). Tapahtuman nimi valittiin nuorten aikuisten ehdotusten pohjalta. Nyt 18–29-vuotiaita nuoria aikuisia kutsutaan ilmoittautumaan mukaan ja lähettämään ennakkoon kysymyksiä päättäjille. Ennakkoon lähetetyt kysymykset otetaan osaksi illan keskustelua.
Nuorten tulevaisuususko on viime vuosina heikentynyt, ja yhä useampi nuori aikuinen kaipaa mahdollisuuksia tulla kuulluksi ja vaikuttaa omaa elämäänsä koskeviin asioihin. Sastamalassa halutaan vahvistaa nuorten aikuisten osallisuutta sekä rakentaa uusia tapoja käydä vuoropuhelua nuorten, kaupungin, hyvinvointialueen ja yhteistyökumppaneiden välillä.
Lasten ja nuorten osallisuudelle on Sastamalassa jo rakenteita varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja toisella asteella. Sen sijaan 18–29-vuotiailta nuorilta aikuisilta vastaava osallistumisen toimintamalli vielä puuttuu. Siksi Sastamalassa käynnistetään pilotti, jossa kehitetään nuorten aikuisten osallisuuden toimintamallia ja vahvistetaan heidän mahdollisuuksiaan osallistua kaupungin kehittämiseen.
Tapahtumassa keskustellaan nuorten aikuisten arjesta, hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta. Nuoret voivat kertoa näkemyksistään suoraan päättäjille, esittää kysymyksiä ja nostaa esiin asioita, joihin he toivovat muutosta. Samalla kaupunki ja muut toimijat saavat arvokasta tietoa nuorten aikuisten kokemuksista ja ajatuksista.
Mitä illan aikana tapahtuu?
Illan aluksi Romulan taiteellinen teatteri esittää lyhyen, keskustelua herättävän esityksen, joka pohjautuu nuorilta aikuisilta ennakkoon kerättyihin kysymyksiin ja ajatuksiin. Esityksen jälkeen keskustelua jatketaan rennossa tunnelmassa pizzabuffetin äärellä. Tavoitteena on tarjota tilaa aidolle kohtaamiselle ja vuoropuhelulle nuorten aikuisten, päättäjien, työntekijöiden ja yhteistyökumppaneiden kesken.
Tapahtuman tiedot
Milloin?
Keskiviikkona 18.11.2026 klo 17.00–19.00
Missä?
Ohjaamolla, Asemakatu 15, 38210 Sastamala.
Kenelle?
Tilaisuuteen kutsutaan 18–29-vuotiaita nuoria aikuisia, kaupungin ja hyvinvointialueen luottamushenkilöitä sekä työntekijöitä ja nuorten parissa toimivia yhteistyökumppaneita.
Nuori aikuinen, käy jättämässä kysymyksesi/ajatuksesi, mistä toivot tilaisuudessa keskusteltavan: https://link.webropolsurveys.com/S/4C570B2CD580CD5A ja ilmoittaudu mukaan: https://link.webropolsurveys.com/S/BD2D84A91EA5D3F4
Tilaisuus järjestetään osana valtakunnallista Mielenterveysviikkoa 15.–22.11.2026. Vuoden teema ”Meillä on oikeus parempaan” muistuttaa jokaisen oikeudesta parempaan mielenterveyteen, arkeen, työelämään ja palveluihin.
Tule mukaan rakentamaan Sastamalaa, jossa nuorten aikuisten ääni kuuluu. Tulevaisuus tehdään yhdessä, ja jokaisella näkökulmalla on merkitystä.
Tilaisuuden järjestelyistä vastaavat:
Sastamalan kaupunki ja Mieli Tukitalo Mielenterveys ry