Nähtävillä olevat yleissuunnitelmat
Yleissuunnitelmia sekä laaditaan kaavoituksen pohja-aineistoksi. Yleissuunnitelmilla tutkitaan laajemman alueen järjestämistä siten, että alueen kaikki toiminnot liittyvät luontevasti toisiinsa. Yleissuunnitelma ei ole kaava, joten sillä ei ole oikeusvaikutuksia. Yleissuunnitelmat on tapana asettaa luonnosvaiheessa nähtäville palautteen keräämistä varten. Yleissuunnitelmaa muokataan ja se saatetaan valmiiksi huomioiden saatu palaute. Valmis yleissuunnitelma liitetään alueelta laadittavien asemakaavojen liitemateriaaleihin.
Luonnos
Ympäristölautakunta on päättänyt asettaa nähtäville Karkun Riippiläntien pohjoispuolen yleissuunnitelmaluonnoksen. Suunnittelualue sijaitsee Riippiläntien pohjoispuolella ja ulottuu Karkun koululta Karkuntielle saakka. Tavoitteena on tutkia alueen rakentamismahdollisuuksia sekä kytkeä alue luontevasti suunnitteilla olevaan metsäpuutarhahaan.
Karkun Riippiläntien pohjoispuolen yleissuunnitelmaluonnos on nähtävillä mielipiteiden antamista varten 19.4.2023 – 4.8.2023 yhdyskuntasuunnittelun tiloissa kaupungintalon 2. kerroksessa, Tampereentie 5, Sastamala ja internetissä Sastamalan kaupungin kaavoituksen sivuilla www.sastamala.fi. Luonnoksesta voi jättää mielipiteitä ympäristölautakunnalle osoitettuina joko postitse osoitteella PL 23, 38201 SASTAMALA tai sähköpostitse osoitteella sastamala@sastamala.fi.
Karkun Riippiläntien pohjoispuolen yleissuunnitelmaluonnos_suunnitelmapiirros
Karkun Riippiläntien pohjoispuolen yleissuunnitelmaluonnos_selostus
Lisätietoja antaa kaavoitusarkkitehti Pinja Ahola puh. 040 506 2520.