Sastamalan kaupungilla on noin 850 erilaisen taideteoksen kokoelma. Kokoelma pitää sisällään grafiikkaa, veistoksia ja maalauksia pääasiassa nykyisen Sastamalan maatieteelliseen alueen piirissä vaikuttaneilta ammattitaiteilijoilta. Kokoelman helmiin kuuluvat muun muassa Tyrväällä asuneen Akseli Gallen-Kallelan kaksi öljyvärityötä ja laaja kattaus Sydän-Sastamalan kuvataitelijoiden teoksia. Teoksia voi kohdata kaupungin puistoissa, kouluilla, kaupungintalolla, kirjastossa, Stormin kokoelmakeskuksessa tai yhteistyökumppaneiden seinillä. Osa kaupungin omistuksessa olevista veistoksista löytyy ulkotiloista. Vuoden 2019 taidenäyttelyyn Ahlgrénista Wirtaseen tehtiin veistosvideo, missä on kuvattuna kaupungin keskusta-alueen veistoksia (FinnGranit Symposium 1993 ja 1995). Teoksista kootaan vuosittain useampi näyttelyjä erilaisiin tarpeisiin. Taidekokoelmaa hoitaa Sastamalan kaupungin kulttuuripalvelut ja se on arkistoituna maakuntamuseon alaiseen Siiri-tietojärjestelmään.