Ilmakuva Kiikoinen

Rakennustyötä ei saa aloittaa ennen kuin hankkeella on lainvoimainen lupa ja aloittamisen edellytykset on lupapäätöksen mukaisesti täytetty. Rakennustyön aloittamisen edellytykset määritellään lupapäätökseen rakennusvalvontaviranomaisen toimesta lupaehtoina. Lupapäätös kannattaa siis lukea hyvin läpi.

Rakennustyön aloittamisen edellytyksenä on poikkeuksetta aina vaadittujen työnjohtajien nimeäminen, erityissuunnitelmien (mm. rakenne- ja LVI-suunnitelmat) toimittaminen sekä aloitusilmoituksen tekeminen. Mikäli hankkeelle on määrätty pidettäväksi aloituskokous, erillistä aloitusilmoitusta ei tarvitse tehdä, aloituskokous korvaa aloittamisilmoituksen. Lupapäätöksen tulee olla myös lainvoimainen ennen työn aloittamista.

Lupaehdot määritellään hankkeen laadun, ominaisuuksien sekä vaativuuden mukaan ja ne koskevat rakennushanketta aloittamisesta loppukatselmukseen asti.