Ajoksenkankaan tuulivoimahankkeen asukaskysely
Kysely Ajoksenkankaan lähialueen asukkaille
Elements Suomi Oy suunnittelee Sastamalan kaupungin Ajoksenkankaalle tuulivoimapuistoa. Hankkeen ympäristövaikutuksia arvioidaan parhaillaan käynnissä olevassa ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä (YVA). Osana ympäristövaikutusten arviointimenettelyä toteutetaan asukaskyselyt, joilla selvitetään Ajoksenkankaan lähialueen vakituisten ja vapaa-ajan asukkaiden sekä muiden alueella liikkuvien ja toimivien näkemyksiä hankkeesta ja sen mahdollisista vaikutuksista asumiseen, virkistykseen ja elinkeinoihin. Kyselyn tuloksia hyödynnetään hankkeen vaikutusten arvioinnissa ja jatkosuunnittelussa.
Sähköiseen kaikille avoimeen kyselyyn voi vastata 29.9.2024 asti alla olevan linkin tai QR-koodin kautta.
Ajoksenkankaan hankkeeseen liittyvä tietopaketti löytyy osoitteesta https://projektit.ramboll.fi/ajoksenkangas/ tai oheisen QR-koodin kautta. Tietopaketissa esitetään arvioitavat hankevaihtoehdot ja niihin liittyviä karttoja, havainnekuvia sekä alustavia vaikutuksia. Niiden tarkoituksena on auttaa kyselyn vastaajaa hahmottamaan hankkeen vaikutuksia. Kehotammekin tutustumaan niihin ennen kuin vastaatte kyselyyn.
Mikäli ei ole käytössä älypuhelinta tai tietokonetta, kyselyyn voi käydä vastaamassa myös Sastamalan, Kiikan tai Äetsän kirjastoissa.
Lisätiedot
Lisätietoja hankkeesta: Elements Suomi Oy, Sonja Vuorsalo puh: 041 314 1486 sonja.vuorsalo@elements.green
Lisätietoja hankkeesta: Ramboll Finland Oy, YVA-konsultti Pia Kautonen puh: 040 587 8396 pia.kautonen@ramboll.fi
Lisätietoja kyselystä: Ramboll Finland Oy, Social Sustainability Consultant Jessiina Rantanen puh: 044 901 0810 jessiina.rantanen@ramboll.fi
Hankkeen YVA-ohjelmaan, ohjelmasta annettuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin, yhteysviranomaisen lausuntoon sekä muuhun aikaisemmin julkaistuun aineistoon voi tutustua ympäristöhallinnon internetsivuilla. Hankkeen YVA-ohjelma on ollut nähtävillä 17.4.−16.5.2024 välisenä aikana. Yhteysviranomaisen lausunto YVA-ohjelmasta on annettu 14.6.2024.
Ympäristöhallinnon internetsivu: https://www.ymparisto.fi/fi/osallistu-ja-vaikuta/ymparistovaikutusten-arviointi/ajoksenkankaan-tuulivoimahanke-sastamala
Hankevastaavan Elements Suomi Oy:n sivut: https://www.elementsfinland.green/hankkeet-ja-laitokset/ajoksenkangas/