Takaisin ajankohtaisiin
3.2.2026 | Kuulutukset

Kaavaehdotus nähtäville

Kaupunginhallitus on päättänyt kokouksessaan 2.2.2026 § 21 ja § 22 asettaa nähtäville ehdotusvaiheen kaava-aineiston kaavasta Karkun teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos sekä Keikyän risteysalueen yritysalueen asemakaava.

Karkun teollisuusalueen kaavamuutoksen tavoitteena on tarjota uusia teollisuustontteja hyvien maantie- ja rautatieyhteyksien varrelta Karkun alueella ja kasvattaa Sastamalan kaupungin teollisuustonttivarantoa. Keikyän risteysalueen yritysalueen kaavamuutoksessa tavoitteena on osoittaa kaupungin omistamalle alueelle Äetsäntien molemmin puolin yritystoiminnan korttelialueet. Kaavassa on tarkoitus myös keskittyä alueen saavutettavuuteen kevyen liikenteen väylän sekä liityntäpysäköinnin osalta.

Kaavaehdotus on nähtävillä osallisten kuulemista varten 12.2.-13.3.2026 yhdyskuntasuunnittelun tiloissa kaupungintalon 2. kerroksessa, Tampereentie 5, Sastamala ja internetissä kaavoituksen sivuilla. Materiaali ja kuulutus on julkaistu kaupungin verkkosivuilla 3.2.2026. Tiedoksi saannin katsotaan tapahtuneen seitsemän päivää julkaisusta. Muistutukset tulee jättää viimeistään 13.3.2026 klo 15.00 mennessä.

Lisätietoja antaa kaavoitusarkkitehti Jasmin Broman puh. 040 506 2520 sekä kaavasuunnittelija Jenny Sariluoto puh. 040 632 5081.

Kaupunginhallitus