Innokkaita lapsia oppimassa.

Kouluun ilmoittautuminen

Lapsen oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, jolloin hän täyttää seitsemän vuotta. Lain mukaan oppivelvollisen lapsen on osallistuttava perusopetukseen tai saatava muulla tavalla perusopetuksen oppimäärää vastaavat tiedot. Kaikki ensimmäisen luokan aloittavat oppilaat saavat vuoden vaihteessa kirjeen kouluun ilmoittautumisesta. Kirjeessä on kerrottu koulunaloituksesta sekä ohjeistettu Wilman kautta tapahtuva ilmoittautuminen.

Lapsen kouluvalmiuksien arviointi on osa esiopetuksen toimintaa ja esiopetusyksiköstä annetaan lisätietoa myös koulun aloitukseen liittyen. Lapsi ilmoitetaan kouluun, vaikka hän olisi jo nyt tulevan lähikoulunsa esiopetusryhmässä.

Muuttajien kouluun ilmoittautuminen

Muusta kunnasta Sastamalaan kouluun tuleva tai kuntaan muuttava oppilas ilmoittautuu lähimmän koulun kansliaan tai sivistyspalvelukeskukseen. Koulujen yhteystiedot löytyvät koulujen verkkosivuilta.

Koulupaikan määräytyminen

Perusopetuslain mukaan perusopetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat asutuksen ja koulujen sijainnin sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä. Kunta osoittaa oppivelvolliselle tämän perusteella lähikoulun. Lähikoulun määrittelyssä on pyritty ottamaan huomioon myös opetuksen kannalta tarkoituksenmukaisten ja taloudellisten opetusryhmien muodostuminen.

Toissijaiseen koulupaikkaan hakeminen

Perusopetuslain mukaan oppivelvollinen voi pyrkiä oppilaaksi myös muuhun kuin kunnan osoittamaan kouluun. Tällöin oppilaaksi ottamisen edellytykseksi voidaan asettaa, että huoltajat vastaavat oppilaan kuljettamisesta aiheutuvista kustannuksista (POL 32.3 §). Huoltaja voi hakea lapselleen toissijaista koulupaikkaa ensimmäisen luokan osalta kouluun ilmoittautumisen yhteydessä. Muilla vuosiluokilla ja kesken lukuvuotta toissijaista koulupaikkaa haetaan avoimella hakemuksella ottamalla yhteyttä sivistyspalvelukeskukseen.

Toissijaiseen kouluun voidaan kriteerien täyttyessä ottaa oppilaita seuraavassa järjestyksessä:

  1. Perusopetukseen otetaan ensisijaisesti oman kunnan oppilaita
  2. Koulumatkan pituus toissijaiseen kouluun; lähimpänä asuvat toissijaisen oppilaaksioton oppilaat
  3. Koulussa jo opiskelevien oppilaiden sisarukset
  4. Kaikki halukkaat

Jos koulun aloittaminen mietityttää

Esiopetus ja koulu tekevät tiivistä yhteistyötä oppilaiden mahdollisten tuen tarpeiden tunnistamiseksi ja tuen jatkumon varmistamiseksi. Erityistä tukea voidaan oppilaiden tarpeiden mukaisesti antaa joko yleisopetuksen luokassa tai pienryhmässä. Oppimisen tuen osalta mietitään yhdessä huoltajien, esiopetuksen, koulun ja mahdollisten muiden tahojen kanssa lapselle sopivaa koulun aloitusta, tukimuotoja ja opetusryhmää.

Vaikka lapsen opetusryhmäksi suunniteltaisiin pienryhmää, ilmoittaudutaan kouluun silti ilmoittautumisohjeiden mukaisesti. Lisätietoihin voi kirjoittaa ajatuksia mahdollisesta pienryhmätarpeesta.

Kouluun tutustuminen

Koulut järjestävät tuleville ekaluokkalaisille tutustumispäivän huhti-toukokuussa, jolloin kerrotaan tarkemmin koulun aloittamiseen liittyvistä asioista. Tulevasta koulusta lähetetään myöhemmin kutsu tutustumispäivään. Koulun kesken lukuvuotta aloittavan oppilaan osalta sovitaan tarvittavista tutustumisesta etukäteen suoraan koulun kanssa.

Koulukuljetusoikeus

Oppilaan koulukuljetusoikeus näkyy Wilmassa kohdassa ’Lomakkeet’ – PO Wilma:´Koulukuljetus’. Kuljetusoikeudesta poikkeavat kuljetukset haetaan erikseen hakemuksella, jonka löydät Wilmasta kohdasta ’Hakemukset ja päätökset’. Kuntaan muuttavan oppilaan osalta koulukuljetusoikeudesta ja kuljetusjärjestelyistä tietoa antaa ko. koulu.

Koulun aloittaminen säädettyä myöhemmin tai aiemmin

Mikäli koulun aloittamista halutaan siirtää vuotta säädettyä myöhemmäksi tai aloittaa koulu säädettyä aiemmin, tulee huoltajien toimittaa erillinen vapaamuotoinen kirjallinen anomus sivistyspalvelukeskukseen. Anomukseen liitetään psykologinen lausunto ja tarvittaessa myös lääketieteellinen asiantuntijalausunto. Koulun myöhemmin aloittavien lasten osalta täytetään kuitenkin ilmoittautumislomake ja sen jälkeen toimitetaan erillinen anomus asiantuntijalausuntoineen sivistyspalvelukeskukseen.