Matonpesupaikat sulkeutuvat viikolla 40
Sastamalan kaupungin ylläpitämät matonpesupaikat suljetaan vuodelta 2025 viikon 40 aikana.
Sastamalan kaupungin ylläpitämät matonpesupaikat suljetaan vuodelta 2025 viikon 40 aikana.
Sastamalan Seukunmäellä alkaa tapahtua viikolla 38, kun Marttilankadun ja Varilankadun puoleisella alueella käynnistetään konetyöt. Rinteessä on vanhoja kivipengerryksiä, joita kaivetaan mahdollisuuksien mukaan esiin. Muutama huonokuntoinen puu poistetaan alueelta samassa yhteydessä. Vesakoituneelta alueelta kuoritaan pintamaat. Tasaiselle alueelle rinteen suuntaisesti rakentuu käytävä, jonka varrelle muodostuu istutusalueita alppiruusuille ja atsaleoille. Seukunmäen yleisilme halutaan säilyttää metsäisenä, koska alppiruusut ovat … Jatkuu
Ohjelmassa Pororannan leikkipuiston avajaiset sekä Kaalisaaren liikuntapuistossa erilaisia seurojen, järjestöjen ja kaupungin palveluiden toimintapisteitä. Ohjelmassa mm. kasvomaalausta, kuvasuunnistusta ja kivimadon maalauspiste. Paikalle saapuu myös Riesapelle! Makkaranpaistoa nuotiopaikalla ja myös Kaalisaaren kioski palvelee. Tule mukaan huisin hauskaan karnevaalihulinaan! Tapahtuma on maksuton.
Laiteasennukset ovat loppusuoralla viikolla 32. Turva-alustojen asennus tehdään viikkojen 33-35 aikana. Turva-alustojen asennustyössä on otettava huomioon säävaraus. Ja paikalliset voimakkaat ukkoskuurot ovat osittain vaikuttaneet myös pohjatöiden valmistumisen aikatauluihin. Avajaisista tiedotetaan lisää lähiaikoina, mutta kauaa ei tarvitse enää odotella!
Työt alkavat tulevalla Lammaspäänkadulla maanantaina 23.6.2025 Urakoitsijana Kuljetus A Härmä Oy
Kevät ja alkukesä on parasta ja tehokkainta aikaa vieraslajien torjuntaan. Kasvijätettä syntyy vain vähäisiä määriä ja muu kasvillisuus on vielä maltillisen kokoista, joten haitalliset vieraslajit on helpompi löytää. Torjuntatyötä on kuitenkin jatkettava koko kasvukauden ajan, koska maaperässä on mitä todennäköisemmin olemassa siemenpankki, joka itää myöhemmin kesällä uudelleen. Sastamalan kotisivuilta saat kattavan tietopaketin, apua tunnistamiseen ja … Jatkuu
Matonpesupaikkojen käyttöönotto talven jäljiltä ei tarkoita sitä, että Sastamalan kaupunki menee painamaan vihreästä napista ja sen jälkeen kaikki toimii kuin Strömsössä konsanaan. Pumppuja ym. pitää huoltaa tai ainakin tarkastaa kunto ja voi olla, että jotain on talvi särkenytkin. Se on ikävää ja vaatii korjausta. Mutta kovin puuhakkaana pesupaikkoja laitetaan nyt kuntoon ja viikon 21 aikana … Jatkuu
Katuvalot sammuvat kesäajaksi tiistaina 15.4.2025 alkaen kunnes taas syttyvät koulujen syyslukukauden alkaessa elokuussa Kesäsammutuksilla saadaan aikaiseksi energiansäästöä. Turvallisuus ei olennaisesti huonone, koska pimeän aika vuorokaudessa on suhteellisen lyhyt kesäkaudella. Katuvalaistuksen kesäsammutus ei koske ydinkeskustan aluetta.
Rakentamistyöt jatkuvat ja nyt siirrytään ns. isojen puolelle purkamaan vanhoja välineitä. Osa hyväkuntoisista välineistä siirretään Kilipuiston leikkipaikalle Marttilan kaupunginosaan. Tämä tarkoittaa sitä, että Pororannan leikkipaikka sulkeutuu kokonaisuudessaan työmaa-alueeksi viikosta 16 lähtien. Kilipuiston leikkipaikalla siirtovälineiden asennustyö aiheuttaa myös lyhytaikaista häiriötä leikkipaikan käytössä. Lisätietoja: kaupunginpuutarhuri Suvi Isosävi, suvi.isosavi@sastamala.fi
Kaupunginpuutarhuri on käynyt 4H-yhdistyksen kanssa on alustavia neuvotteluita palstaviljelyyn soveltuvasta maa-alueesta Iisassa. Tällä kyselyllä kartoitetaan kiinnostuneiden määrää ja mahdollisuutta toteuttaa palstaviljelyä Sastamalan keskustan alueella. Kyselylinkki on avoinna 27.12.2024 asti. Kyselyyn pääset linkistä: kysymyslomake