Nuorisotyö on kasvatuksellista nuorten kohtaamista ja ohjaamista. Nuorisotyötä tehdään pääasiassa nuorten vapaa-ajalla. Lisäksi nuorisotyöntekijät ovat yhä enemmän mukana mm. tukemassa nuoria koulun arjessa. Nuorisotyötä tehdään tiiviissä yhteistyössä huoltajien, koulun ja sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä muiden sidosryhmien kesken.

Toimintaa nuorisotiloilla

Nuorisotilat on tarkoitettu 9-19 vuotiaille nuorille. Kun nuorisotila aukeaa, kaikki nuoret saavat tulla tiloille. 3.–4.-luokkalaiset saavat olla nuorisotiloilla klo 17 asti ja 5.–6.-luokkalaiset klo 20 asti.

Nuorisotiloilla voi pelailla tai muuten viettää aikaa ystävien kanssa tai yksin. Paikalla on aina kaksi nuorisotyöntekijää, jotka vastaavat tilan toiminnasta. Nuorisotiloilla on mahdollisuus keskustella kahden kesken nuorisotyöntekijän kanssa.

Jokaisella nuorisotilalla toimii talotoimikunta, joka koostuu aktiivisista nuorisotilan kävijöistä. Talotoimikunta järjestää nuorisotiloilla toimintaa nuorille ja osallistuu nuorisotyön kehittämiseen.

Nuorisotalo PilviNuorisotila Piilo
Mouhijärven yhtenäiskoululla
Nuorisotalo Puuhala
Tiistai klo 14-20
Keskiviikko klo 14-20
Perjantai klo 15-22
Tiistai klo 15-18
Torstai klo 15-20
Parillisten viikkojen perjantait klo 15-21
Keskiviikko klo 14-20
Torstai klo 14-18
Parittomien viikkojen perjantait klo 16-21
Marttilankatu 24, 38200 Uotsolantie 30, 38460Pehulankaari 4 A, 32740

Nuorisotyöntekijät käyvät alueensa yläkouluilla viikoittain

Sastamalassa koulunuorisotyötä tehdään säännöllisesti kaikilla yläkouluilla sekä tarpeen mukaan alakouluilla. Nuorisotyöntekijän työtehtäviin koululla kuuluu muun muassa yhteisöllisyyteen kasvattaminen, kiusaamisen ehkäiseminen ja kouluviihtyvyyden parantaminen. Koulunuorisotyön tehtävät mukautuvat tarpeen mukaan.

Koulunuorisotyön tavoitteet ovat:

  • Ennaltaehkäisevä toiminta
  • Joustava ja nopea reagointi nuoren kasvun tukemiseksi
  • Yhteisöllisyyden ja osallisuuden vahvistaminen
  • Nuoren yksilöllisyyden tukeminen
  • Koulun työrauhan tukeminen
  • Nuorisopalveluiden toiminnan tutuksi tuominen
  • Moniammatillisuus ja poikkihallinnollisuus
  • Nivelvaiheen ohjaus ja tukeminen

Liikkuva nuorisotyö vuoroviikoin Kiikoisissa ja Suodenniemellä

Pop up-nuorisotilalla on mahdollisuus pelailla tai muuten viettää aikaa ystävien kanssa. Tarjolla on pientä välipalaa. Pop up-nuorisotilatoiminta on tarkoitettu pääsääntöisesti 3.-luokkalaisista ylöspäin.

Nuorisotila Suodenniemen urheilutalolla, kirjaston tiloissa
parillisina viikkoina torstaisin 14:00-18:00

Nuorisotila Kiikoisten seurantalolla
parittomien viikkojen torstaisin 14:00-17:30

Lisätiedot: Riikka Niemistö, 040 1862996.

Verkkonuorisotyötä Discordissa

Tästä pääset liittymään Sastamalannuorten Discord-serverille.
Sastamalan nuoret -serverillä järjestetään säännöllisesti verkkonuorisotyötä, kuten esimerkiksi pelitapahtumia.

Kanavat pidetään aina auki, eli serveriltä löytyy helposti peli- tai keskusteluseuraa. Nuorisotyöntekijät käyvät satunnaisesti lukemassa viestejä ja ehtiessään vierailevat myös puhekanavilla muun työn ohessa.

Muu toiminta

Avoin sulkapallovuoro liikuntakeskus Vinkissä

Avoin tatamivuoro liikuntakeskus Vinkissä

Sylvään koulun bändikerho

Toiminnan aikataulut vahvistetaan kesän aikana.
Lisätiedot: Sami Lakso, 040 7036151.

Nuorisopalveluiden somet:

Instagram: @sastamalannuoret

Nuorten työpaja Rotvalli:

Janne:
IG: tyovalmentajajannekallio
Snapchat: jannenuorisotyo

Maisa:
IG: yksilovalmentajamaisa
Snapchat: maisa_rotvalli

Nuorisotyöntekijät:

Riikka:
IG: nt_riikka
Snapchat: riikka_nt

Marita:
IG: ntmarita
Snapchat: ntmarita

Jenni:
IG: nuorisojenni
Snapchat: nuorisonjenni

Tytti:
IG: tyttinuoriso
Snapchat: tyttint

Mirja:
IG: koulun_mirja
Snapchat: koulun_mirja

Mari:
IG: mariohjaaja
Snapchat: mariohjaaja

Sami:
IG:  samiohjaaja
Snapchat: sami_ohjaaja