Takaisin ajankohtaisiin
21.4.2023 | Asuminen


Särkijärventien perusparannus käynnistyy huhtikuun aikana. Kyseessä on Häijään ja Uotsolan välisen rinnakkaisväylän viimeisen vaiheen rakentaminen. Urakkaan sisältyy kevyen liikenteen väylän rakentaminen n. 80 m osuudelle Pynnärintien varteen sekä Särkijärventien perusparannus ja kevyen liikenteen väylän rakentaminen n. 620 m matkalla. Lisäksi urakkaan sisältyy vesijohto- ja viemärilinjojen rakentamista. Myös katuvalaistus uusitaan.
Kohteen arvioitu valmistumisaika on syyskuussa 2023. Valmistuttuaan uusi rinnakkaisväylä parantaa jalankulun ja pyöräilyn olosuhteita merkittävästi mm. liikenneturvallisuuden osalta.

Rakennustöiden kustannusarvio on 627 000 euroa. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt hankkeelle kävelyn- ja pyöräilyn investointiohjelman valtionavustusta enimmillään 89 700 euroa. Työn tilaajana on Sastamalan kaupunki. Urakoitsijana toimii Maanrakennus Jokinen Oy.


Yhteyshenkilöt
Yhdyskuntatekniikan päällikkö Pasi Lähteenmäki, 050 3512 216, Sastamalan kaupunki
Katurakennusmestari Jouni Kankaanpää, 050 5121 682, Sastamalan kaupunki
Vastaava työnjohtaja Jukka Hietaniemi-Aalto, 045 671 9044, Maanrakennus Jokinen Oy