EU:n yleinen tietosuoja-asetus on tullut voimaan toukokuussa 2018 kaikissa EU:n jäsenmaissa. EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen tavoitteina on korostaa henkilön oikeutta valvoa omien henkilötietojensa käsittelyä ja tuoda läpinäkyvyyttä henkilötietojen käsittelyyn. Tietosuoja-asetusta täsmentämään ja täydentämään on kansallisella tasolla säädetty 1.1.2019 voimaan tullut tietosuojalaki. Henkilötietojen käsittelyyn aiemmin sovellettu henkilötietolaki on kumottu tietosuojalain astuttua voimaan.

Valtaosa Sastamalan kaupungin palveluista perustuu lakisääteisen velvoitteen toteuttamiseen tai julkisen vallan käyttämiseen. Tällöin emme tarvitse erillistä suostumusta henkilötietojen käsittelyä varten. Osa palveluista on kuitenkin sellaisia, joihin henkilötiedot kerätään suostumukseen perustuen, ja tällöin pyydetään suostumus asiakkaan tietojen käsittelyyn. Asiakkaalla on oikeus peruuttaa antamansa suostumus.

Sastamalan kaupungin tietosuojaselosteet löydät kohdasta Tietosuoja- ja rekisteriselosteet