Takaisin ajankohtaisiin
4.4.2023 | Musiikkiopisto

Sastamalasta kajahtaa lauantaina 15.4.2023, kun Sastamala laulaa! -kuoro- ja laulutapahtuma valtaa kaupungin ensimmäistä kertaa. Tapahtuma tarjoaa kattavan läpileikkauksen paikallisesta laulumusiikin harrastuksesta peräti seitsemän kuoron ja lukuisten yksinlauluesiintyjien voimin. Tapahtuma-areenoina toimivat Funkkistalo, keskustan seurakuntatalo sekä Seuratalo.

Sastamalan musiikkiopiston apulaisrehtori Jukka Rajala kertoo, että lauantain tapahtumasta löytyy varmasti jokaiselle kaupunkilaiselle mieluisaa musiikkitarjontaa:
– Tarjolla on sekä laajuudeltaan että ohjelmistoltaan mahtava musiikkikavalkadi, joka hakee vertaistaan jopa ihan kansallisella tasolla. Esiintyjiä tapahtumassa on kaikkiaan toistasataa ja nautinnollista kuultavaa riittää iltapäivästä pitkälle iltaan saakka, Rajala kertoo.

Päivän ensimmäisessä konsertissa Funkkistalolla klo 14.30 esiintyy toistakymmentä laulajaa. Konsertin ohjelmisto koostuu klassisista sävelmistä sekä kepeistä musikaalisävelmistä. 

Toinen konsertti keskustan seurakuntatalolla klo 16.30 tutustuttaa yleisönsä kaupungin elinvoimaiseen kuoroelämään. Kuorokavalkadissa esiintyvät Canto-kuoro, Kamarikuoro Scherzo, Kamarikuoro Trilli, Lasten ja nuorten kuoro Stella sekä Sastamala Gospel. Väliaikakahvituksen tuotto ohjataan Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.

Sulle salaisuuden kertoa mä voisin -iltakonsertissa Seuratalolla klo 19 on tarjolla jazzstandardeja, ABBAA, Lady Gagaa ja vanhan ajan iskelmää. Kokoonpanot vaihtelevat herkistä pianosäestyksellisistä kappaleista Lauluyhtye Eteeristen Sireenien kautta Leo Big Bandin svengaaviin säveliin. Leo Big Bandia luotsaa Istvan Vilagi ja solistina on Helena Lehtimäki.  Lehtimäelle esiintyminen on samalla musiikkiopiston päättötyö.
– Ja Seuratalolla saa tanssiakin, jos siltä tuntuu, Rajala lupaa.

Kaikkiin Sastamala laulaa! -tilaisuuksiin on ilmainen sisäänpääsy.

Lisätietoja:
Sastamalan musiikkiopiston apulaisrehtori Jukka Rajala, jukka.rajala@sastamala.fi, puh. 040 8223 646
Iltakonsertin solisti Helena Lehtimäki, puh.  040 567 0445