4 § Kiinteistön omistajan ja haltijan huolehtimisvelvollisuus

Kiinteistön omistajan tai haltijan on huolehdittava kohtuullisista toimenpiteistä kiinteistöllä esiintyvän unionin luetteloon kuuluvan tai kansallisesti merkityksellisen haitallisen vieraslajin hävittämiseksi tai sen leviämisen rajoittamiseksi, jos haitallisen vieraslajin esiintymästä tai sen leviämisestä voi aiheutua merkittävää vahinkoa luonnon monimuotoisuudelle taikka vaaraa terveydelle tai turvallisuudelle. (1709/2015 Laki vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta)

  • ELY-keskus valvoo vieraslajilain noudattamista.
  • Vieraslajilaissa säädetään siitä, miten EU:n vieraslajiasetus pannaan toimeen Suomessa. Lisäksi siinä säädetään vieraslajeista, jotka eivät kuulu Euroopan unionin luetteloon, mutta joita voidaan pitää Suomen oloissa haitallisina.
  • EU:n tai kansalliseen luetteloon kuuluvaa haitallista vieraslajia ei saa tarkoituksellisesti kasvattaa kiinteistöllä.
  • Pirkanmaan ELY-keskus voi määrätä kiinteistön omistajan tai haltijan täyttämään 4 §:ssä säädetyn velvollisuutensa.
  • Puutarhajätteen hävittämistä koskevia säädöksiä on jätelaissa (646/2011), sekä luonnonsuojelulaissa (5.1.2023/9). Jätelain mukaan on kiellettyä jättää ympäristöön roskaa, josta voi aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle, epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä tai niihin rinnastettavaa muuta vaaraa tai haittaa. Luonnonsuojelulaki kieltää vierasperäisten lajien levittämisen luontoon silloin, kun on olemassa vaara, että niistä voi syntyä pysyvä kanta. Nämä kiellot koskevat yleisiä alueita ja yksityisiä alueita.
  • Varmista oman jätehuollon ohjeet puutarhajätteen käsittelylle.
  • Luonnonvarakeskus kehittää toimintamallia hankalan kasvijätteen käsittelemiseksi (2021).