Arjen hyvät ruokailutottumukset

Fiksussa syömisessä on pohjimmiltaan kyse ruokailutottumuksista: mitä ja miten meillä on tapana syödä. Ihmisen syömiskäyttäytymisessä yhdistyvät kiehtovalla tavalla kehon ja mielen toiminta, ruoan kemia, ruokailuun liittyvät tavat ja kulttuuri, mieltymykset, arjen puitteet ja jopa kaukaisemmat tieteenalat maantiedettä myöten. Ravitsemusta onkin nykyään tapana tarkastella laajasta näkökulmasta, ei pelkästään ruoka-aineiden tai ravintoaineiden näkökulmasta.

Terveelliset ruokailutottumukset voivat näkyä mm. siinä, että

  • syödään mahdollisuuksien mukaan yhdessä läheisten tai vaikkapa työkavereiden kanssa
  • syödään rauhallisesti, omia nälän ja kylläisyyden tuntemuksia kuulostellen
  • ruokailusta nautitaan
  • syödään säännöllisesti, jotta riittää virtaa päivän askareisiin

Valinnat arkeen ja juhlaan

Ruokavalintoja voidaan ajatella eräänlaisena jatkumona, jonka yhdessä päässä ovat usein käytettävät arkiruoat ja toisessa päässä harvemmin käytettävät juhlaruoat. Jatkumo voi olla erinäköinen riippuen henkilön terveydentilasta ja sairauksista.

Perusterveen ihmisen tyypillisiä ravitsemuksellisia tarpeita ovat riittävä ravintoaineiden saanti samalla, kun paino pysyy kurissa ja vireystila korkealla. Tällöin arjessa kannattaa painottaa ruoka-aineita, joilla on korkea ravintoainetiheys ja maltillinen energiatiheys. Nämä ruoat tunnistaa tyypillisesti siitä, että ne eivät ole kovin pitkälle prosessoituja, ne vaativat kenties jonkin verran ruoanlaittoa, eivätkä ne maistu niin houkuttelevan hyviltä, että söisimme niitä vahingossa tupla-annoksen.

Ravitsemussuosituksissa tätä jatkumoajattelua havainnollistetaan mm. ruokakolmion muodossa: kaikki ruoat ovat sallittuja, mutta kolmion pohjalla olevia ruokia kannattaa syödä määrällisesti enemmän, kun taas kolmion kärjestä löytyvät harvemmin nautittavat ”sattumat”.

Ravitsemusterapeutti auttaa tarvittaessa

Ravitsemusterapia voi olla hyödyllistä silloin, kun ruokailuun liittyy erityisiä tarpeita vaikkapa sairauden, allergian tai yliherkkyyden, syömisen häiriintymisen tai valikoivan syömisen vuoksi. Laillistetut ravitsemusterapeutit ovat yliopistokoulutettuja ravitsemuksen asiantuntijoita, jotka antavat näissä tilanteissa yksilöllistä ja kokonaisvaltaista ohjausta. Vastaanotolle tullaan lääkärin tai hoitajan lähetteellä.